Ruandan presidentti voi nyt hallita jopa vuoteen 2034 asti

Paul Kagame
Julkaistu 19.12.2015 09:39(Päivitetty 19.12.2015 10:14)

MTV UUTISET - STT

Ruandassa presidentti Paul Kagame voi nyt hallita jopa vuoteen 2034 asti. Maassa järjestettiin perjantaina äänestys perustuslain muuttamisesta siten, että Kagame voi halutessaan asettua ehdolle vielä useita kertoja tulevaisuudessa.

Kun äänistä oli lauantaina laskettu noin 70 prosenttia, perustuslain muuttamisella kerrottiin olevan äänestäjien vankka tuki. Äänestyksen lopulliset tulokset on määrä julkistaa maanantaina.

Washington ja Bryssel ovat tuominneet vaalit sanoen, että ne heikentävät maan demokraattista tilannetta.

58-vuotias Kagame nousi presidentiksi ensimmäisen kerran vuonna 2000, mutta hän on käytännössä hallinnut maata vuoden 1994 kansanmurhan loppumisesta lähtien.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat