Runsaat kuukautiset kiusaavat kolmasosaa naisista

Shutterstock
ShutterstockCopyright: MTV Oyj 2009/Shutterstock
Julkaistu 23.03.2010 13:00

Joka kolmas nainen kokee jossain elämänsä vaiheessa kuukautisvuotonsa runsaaksi. Vuosittain noin 50 000 suomalaisnaista katsoo tarvitsevansa hoitoa tavallista runsaampien kuukautisvuotojen eli menorragian takia.

Lääkärityöryhmä on vastikään laatinut suosituksen vaivan tutkimiseen ja hoitamiseen. Kuukautisvuoto määritellään runsaaksi, jos sen määrä kiertoa kohden on säännöllisesti yli 80 millilitraa. Suunnilleen joka toisella naisella, joka pitää kuukautisiaan runsaina, määrä jää kuitenkin alle tämän.

Noin puolella tutkituista naisista vaivan syy jää tuntemattomaksi. Noin puolella taas löydetään myooma tai polyyppi kohdun limakalvolta tai lihaskerroksesta. Kuparikierukan on myös todettu lisäävän vuodon määrää.
- Kohdun lihasseinämään tulevat myoomat ovat tavallisia eikä niillä ole ihan selvää yhteyttä vuodon määrään. Limakalvon alle tulevilla myoomilla näyttää olevan suurempi yhteys, kertoi naistentautien erikoislääkäri Ritva Hurskainen hoitosuosituksen laatineen työryhmän tiedotustilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona.

- Limakalvolla saattaa myös olla polyyppeja, jotka lisäävät vuotomäärää siksi, ettei limakalvo toimi polyypin kohdalla kunnolla. Niitä voidaan poistaa kuten limakalvon alla olevia myoomiakin.

Ensisijaisena hoitona lääkitys

Shuttertsock

Shuttertsock

Runsaiden kuukautisten hoito suositellaan aloitettavaksi lääkkeillä. Apua tarjoavat esimerkiksi hormonikierukka, traneksaamihappo, tulehduskipulääkkeet ja yhdistelmäehkäisypillerit. Kohdun limakalvon tuhoaminen auttaa myös vaivaan. Hoitomuodoista kuitenkin vain kohdunpoisto tehoaa sataprosenttisesti.

Ennen kirurgisia toimia hoitona kannattaa kokeilla hormonikierukkaa. Jos kohdussa on väliseiniä, sinne ei kuitenkaan kierukkaa voi asentaa. Myös akuutti veritulppa estää kierukan käytön. Menorragia on yleinen ja hoitoresursseja vaativa vaiva, joka heikentää elämänlaatua.

Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen Gynekologiyhdistyksen asettama työryhmä on listannut erilaisia hoitovaihtoehtoja Käypä hoito -suosituksessaan. Sen tarkoituksena on yhtenäistää menorragian hoitoa ja tutkimusta Suomessa. Hurskaisen mukaan on tarvittu työvälinettä, jolla voitaisiin yhtenäistää sairauden esitietojen ottamista sekä haitta-asteen ja vuodon määrän arviointia.

Myös turhia tutkimuksia ja tehottomia hoitomuotoja halutaan karsia. Esimerkiksi keltarauhashormonit eivät auta runsaisiin kuukautisiin, vaikka niitä vaivaan yleisesti määrätäänkin. Hoitokäytännöissä on paljon vaihtelua eri sairaanhoitopiirien välillä. Enimmillään kohdunpoistoja tehdään kymmentätuhatta naista kohti 48, vähimmillään 20.

Kaavintojen osalta vaihtelu on vielä suurempaa: niitä tehdään kymmentätuhatta naista kohti enimmillään 89, vähimmillään viisi. Paljon kirurgisia toimia tekee esimeriksi Itä-Savon sairaanhoitopiiri. Helsingissä ja Kainuussa kohdunpoistoja ja kaavintoja tehdään vähän. Reilusti yli puolet kohdunpoistoista ja kaavinnoista tehdään vuotohäiriöiden takia.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle