Ruokavirasto aloittaa yt-neuvottelut taloutensa tasapainottamiseksi.
Virasto suunnittelee lomauttavansa koko henkilöstönsä määräajaksi. Lisäksi vuodesta 2025 alkavan sopeuttamistarpeen arvioidaan edellyttävän enintään 143 henkilön vähentämistä.
Säästötarpeen taustalla on se, että Ruokaviraston menot ovat tänä vuonna ja tulevina vuosina suuremmat kuin valtion talousarviosta saatava rahoitus.
Viraston mukaan kuluvalle vuodelle on löydyttävä jo tehtyjen sopeutusten lisäksi yli neljän miljoonan euron säästöt.
Ensi vuonna alkavalle kehyskaudelle on tavoitteena löytää vuositasolla yhteensä kymmenen miljoonan euron pysyväisluonteiset säästöt viraston toimintamenoihin.