Annatko kissallesi useita pieniä ruoka-annoksia päivässä? Tuoreen tutkimuksen mukaan tämä voikin olla väärä tapa kissan hyvinvoinnin kannalta.
Kanadalaisen Guelphin yliopiston eläinten ravitsemusasiantuntijoiden tutkimuksen mukaan ne kissat, jotka syövät yhden ison aterian päivässä saattavat olla kylläisempiä ja kerjätä vähemmän ruokaa kuin ne kissat, joita ruokitaan useilla pienillä aterioilla, uutisoi Fox News. Tutkimus esiteltiin PLOS One -julkaisussa.
Yhden aterian päivässä syöneillä kissoilla havaittiin enemmän kolmea ruokahalua säätelevää hormonia, mikä tutkijoiden mukaan viittasi siihen, että lemmikit olivat kylläisempiä. Lisäksi nämä kissat polttivat rasvavarastojaan ja niillä oli enemmän proteiinia lihasten kasvattamiseen.
LUE MYÖS: Kissa pyysi suloisella tavalla päästä iltamyöhään ulos – pettynyt reaktio omistajan vastaukseen aiheutti myötätuntovyöryn somessa: "Ei tekosyitä"
"Tulokset voivat yllättää eläinlääkäriyhteisön ja monet kissanomistajat"
Tutkimukseen osallistui kahdeksan sisäkissaa, joille syötettiin 21 päivän ajan ruokaa joko kerran tai neljä kertaa päivässä. Tutkimus oli pieni, mutta voisi mahdollisesti muuttaa ohjeistuksia kissanhoitoon.
– Nämä tulokset voivat yllättää eläinlääkäriyhteisön ja monet kissanomistajat, joille on kerrottu, että heidän eläimensä tarvitsevat useita aterioita päivässä, toteaa eläinlääkäri ja professori Adronie Verbrugghe Guelphin yliopiston Ontarion eläinlääketieteellisestä korkeakoulusta.
Professori Kate Shoveller puolestaan totesi tiedotteessa, ettei usean aterian taktiikkaa tukemaan ollut juuri hyviä tutkimuksia. Shoveller vertaa tuoreita tutkimustuloksia pätkäpaastoon, joka on osoitettu hyödylliseksi ihmisille.
– Fysiologisesti siinä on järkeä, että kerran päivässä ruokkimisesta olisi hyötyä, hän sanoo.