Ruotsalainen sotilas kuoli sotaharjoituksessa – Northern Windissä mukana myös runsaasti suomalaisjoukkoja

1:54img
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven vieraili Suomessa tammikuussa. Agendalla oli muun muassa puolustuspolitiikka.
Julkaistu 25.03.2019 07:32
Toimittajan kuva

Tommi Forsman

tommi.forsman@mtv.fi

Pohjoisessa meneillään olevassa suuressa sotaharjoituksessa on kuollut ruotsalainen sotilas, kertoo maan yleisradio SVT.

Sotilas kuoli onnettomuudessa tilanteessa, johon liittyi Ruotsin puolustusvoimien mukaan sotilasajoneuvoja. Kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui Överkalixin ulkopuolella.

Useiden ruotsalaismedioiden mukaan tapahtumien yksityiskohtainen kulku ei ole vielä täysin selvillä. Northern Wind -sotaharjoituksessa on mukana runsaasti myös suomalaisia joukkoja.

Monikansallisessa harjoituksessa on tapahtunut muitakin onnettomuuksia. Esimerkiksi eilen kaksi ajoneuvoa törmäsi toisiinsa pienemmällä tiellä Kalixin lähellä. 

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi