Ruotsalaiset raivoissaan EM-kisoissa: protesti hylättiin, toimitsijat sekoilivat – "Tämän täytyy olla vitsi"
Ruotsin yleisurheilumaajoukkueen johtajalla Kajsa Bergqvistillä riitti Rooman EM-kisoissa kiireitä pitkälle sunnuntain vastaiseen yöhön.
LUE MYÖS: Wilma Murto listasi seiväsfinaalin mitalikolmikon – heitti leikkisän piikin olympiavoittajalle
Ruotsi teki myöhään lauantai-iltana protestin miesten sadan metrin finaalista, jossa hopealle juossut Italian Chituru Ali selvisi varaslähdöstään varoituksella. Alin reaktioaika oli 0,088 sekuntia, kun sallitun raja kulkee 0,1:ssä.
Henrik Larsson oli finaalissa neljäs, eli Alin hylkäys olisi nostanut ruotsalaisen mitaleille.
Expressenin mukaan Bergqvist selvitti asiaa tuomariston kanssa 40 minuutin ajan, mutta Ruotsin protesti hylättiin. Ruotsi on kuitenkin valittanut päätöksestä.
Larsson itse näki Alin varaslähdön yleisradioyhtiö SVT:n haastattelupisteellä.
– Tämän täytyy olla vitsi. Mitä helvettiä tuo on? Näyttää todella epäilyttävältä, Larsson sanoi Aftonbladetin mukaan nähdessään kuvan, jossa Ali on irtoamassa lähtötelineistä huomattavasti muita aikaisemmin.
Hetkeä myöhemmin Bergqvistillä oli taas asiaa tuomarihuoneeseen. Tällä kertaa kyse oli naisten kiekkofinaalista, jossa Ranska oli tehnyt protestin kisassa viidenneksi sijoittuneen Vanessa Kamgan kolmannesta heitosta. Kamga lunasti sillä paikkansa kolmella viimeisellä heittokierroksella.
Bergqvistin mukaan toimitsijat olivat väläyttäneet Kamgan kolmannen heiton jälkeen punaista valoa yliastutun merkiksi, mutta muuttaneet valon sitten vihreäksi.
Punainen valo oli sekoittanut heittoa mitanneen toimitsijan pasmat niin, ettei hän ollut nähnyt, mihin Kamgan heitto oli pudonnut. Mitta otettiin lopulta täysin väärästä paikasta.
– Sitten täytyi arvioida, olisiko heitto ollut riittävän pitkä kolmelle viimeiselle kierrokselle, ja se on kyseenalaista. Heitto mitattiin selkeästi väärin, Bergqvist selvitti.
Kamga heitti neljännellä kierroksella uuden ennätyksensä 62,71, joka olisi oikeuttanut finaalissa viidenteen sijaan, mutta kolmannen heiton hylkäyksen vuoksi tuomaristo hylkäsi myös Kamgan kolme viimeistä heittoa. Kamgan lopullinen sijoitus oli näin ollen yhdeksäs.
– Tämä oli niin paha virhe, ettei tällaista pitäisi tapahtua. Melkoinen soppa, Bergqvist sanoi.
Kiekkofinaalin voitti Sandra Elkasevic (ent. Perkovic), jolle Euroopan mestaruus oli jo seitsemäs peräkkäinen. Vuodesta 2010 lähtien kaikki EM-kullat voittanut 33-vuotias kroatialainen on historian ensimmäinen seitsemään Euroopan mestaruuteen yltänyt yleisurheilija.
Elkasevicin palkintokaapista löytyy myös kaksi olympiakultaa ja kaksi maailmanmestaruutta.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
14:59
Zaporizhzhjan ydinvoimalan työntekijä kuoli autopommi-iskussa – video ei herkille
-
14:57
Traaginen tieto 18-vuotiaan kuolemasta: Tapauksella silminnäkijä – makasi silti puolitoista tuntia maastossa
-
14:51
Israel valmistelee vastausta Iranin 200 ohjuksen hyökkäykseen – MTV seuraa
-
14:48
Autoryöstöstä epäillyn pako päättyi piikkeihin
-
14:47
"Kaikkeen tottuu": Tällaista on Suomen rauhanturvaajien elämä nyt Libanonissa, johon Israel kohdistaa iskujaan
-
14:25
Olkiluoto 2 palaa vajaatehoisena, jottei se ole vaarassa mennä heti uudelleen rikki
-
14:21
Zelenskyi kertoo Ukrainan voitonsuunnitelmasta: "Selkeät, yksityiskohtaiset askeleet sodan oikeudenmukaiselle päätökselle"
-
14:03
Tiesitkö? Kahvin valmistustapa vaikuttaa kolesteroliarvoihin
-
13:59
Poliisi etsii öljyä suojatielle levittänyttä Joensuussa
-
13:47
Laskettelukeskukselta yllätys 10-vuotiaille: Mäkeen ilmaiseksi!
-
13:40
Laulaja Tuuli aikoo muuttaa julkisuuskuvaansa totuudenmukaisemmaksi: "Minäkin kamppailen asioiden kanssa"
-
13:18
Onko HIFK kirottu? Rujoja faktoja lähihistoriasta: "Kannattaisi kyllä katsoa"
-
13:18
Asiantuntijat: Toimimalla oikein vanhempi voi säästää lapsen koko elämää painavalta häpeältä
-
13:10
Huulirasvariippuvuudesta ei ole helppoa ulospääsyä – tässä vinkit vieroitukseen
-
12:59
Näin Helsingin pikkuveljestä tuli oikea kaupunki, jossa on puhuttu jo vuosia yli sataa kieltä
-
12:56
Näillä ehdoilla Kela voi korvata hoitokustannuksiasi ulkomailla
-
12:27
Orpon esikunta vastaa MTV:lle, miksi KD:n eriävästä mielipiteestä ei kerrottu: "Eivät ole julkisia"
-
12:13
Ulkoministeri vähättelee Ylellä Essayahin ja Tavion poikkeamia Suomen linjasta: "Hän on eri mieltä, mennään eteenpäin"
-
12:09
Karkkilassa heilui kirves – poliisi tutkii törkeää rikosta
-
12:08
10-vuotias varasti auton ja kaahasi lapsia täynnä olevalla leikkipaikalla USA:ssa – epäillään myös ryöstöstä ja pahoinpitelystä
-
Lataa lisää