Viime kaudella Tampa Bay Lightningin paidassa NHL:ää pelannut ruotsalaispuolustaja Fredrik Claesson siirtyi täksi kaudeksi KHL-seura TsSKA Moskovaan. Siirtyminen Venäjälle aiheutti suurta kohua ja nyt pelaajan agentti on kertonut, että sopimus kirjoitettiin ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.
Useat eurooppalaiskiekkoilijat jättivät KHL:n Venäjän hyökkäyksen jälkeen. Claesson esiteltiin viime viikolla TsSKA:n uutena hankintana. Ruotsalaisen agentti Aljosha Pilko kertoi Expressenille, että Claesson kirjoitti sopimuksen ennen sodan alkamista.
– Ei ole oikeastaan mitään, mistä keskustella. Hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja. Tämä varmistui ennen vuoden vaihtumista. Säännöt ovat yksinkertaiset. Pelaa tai maksa takaisin. Sopimuksen purkaminen on erittäin kallista, Pilko totesi.
Expressenin mukaan Pilko oli ärsyyntynyt kysymyksistä, jotka liittyivät Claessonin saamaan kritiikkiin.
– Olen sanonut sen aiemmin ja sanon sen nytkin. Emme ole poliitikkoja. Me työskentelemme urheilun parissa ja teemme sen, mikä on jääkiekkourallemme parasta ja siitä ei voi kukaan tuomita meitä, Pilko päätti.
Claesson oli ennen Venäjälle siirtymistään pelannut kymmenen kauden ajan Pohjois-Amerikassa. Suurin osa ajasta meni AHL:ssä, mutta Claesson ehti pelata NHL:ää Ottawa Senatorsissa, New York Rangersissä, New Jersey Devilsissä, San Jose Sharksissa ja Tampa Bay Lightningissa.