Ruotsalaismediat: Malmön yössä kaksi erillistä räjähdystä vain noin tunnin erillä toisistaan

0:27img
Poliisi eristi eilen Malmön rautatieaseman, koska mies oli uhannut räjäyttää aseman pommilla. Mies on otettu kiinni. Tapausten välillä ei tiedetä olevan yhteyttä.
Julkaistu 11.06.2019 09:17

MTV UUTISET – STT

Ruotsin Malmössä tapahtui yön aikana kaksi erillistä räjähdystä, kertovat ruotsalaiset mediat.

Ensimmäinen räjähdys tapahtui aamukahden aikoihin kerrostalon rappukäytävässä Rosengårdin kaupunginosassa. Expressen kertoo rappukäytävän oven olevan täysin tuhoutunut. Aftonbladetin mukaan poliisin pystyttämät kulkuesteet poistettiin aamulla puoli seitsemän aikoihin.

Vähän reilua tuntia myöhemmin hätäkeskukseen tuli lukuisia soittoja, joissa ihmiset kertoivat kuulleensa räjähdyksen keskustan yökerhossa. Savua oli nähty tulevan rakennuksesta.

Kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen räjähdyksissä.

Tuoreimmat aiheesta

Malmö