Ruotsin Linköpingistä kotoisin oleva Konrad kertoo, että tuntemattomat kutsuvat häntä usein Leoksi.
Leonardo DiCaprio lienee yksi maailman tunnetuimmista näyttelijöistä. Tämän tietää myös ruotsalainen Konrad Annerud, joka on ulkonäöltään lähes identtinen nuoren DiCaprion kanssa.
Konradin Instagram-tiliä selatessa ei voi muuta kuin hämmästellä nuorukaisen ulkonäköä. Kuvissa 21-vuotias Konrad muistuttaa kulmikkaine kasvoineen ja lennokkaine kampauksineen erehdyttävän paljon DiCapriota 90-luvulla.
– Saan kuulla yhdennäköisyydestä melko usein, etenkin silloin, kun työskentelen baarimikkona yökerhossa, Konrad kertoo Nyheter24:lle.
Konrad kertoo haastattelussa, että ulkomailla tilanne on vielä pahempi. Viime kesänä Italiassa ihmiset olivat huutaneet "Leo!" ja halunneet jatkuvasti ottaa kuvia hänen kanssaan.
– Tämä tuntuu joskus olevan hieman liikaa. Mutta pohjimmiltaan on ihan hauskaa näyttää häneltä, onhan hän hyvännäköinen, komistus toteaa.
Lähde: Nyheter24