Kent-yhtye soittaa maaliskuussa kolme konserttia.
Vuonna 2016 toimintansa lopettanut ruotsalaisyhtye Kent tekee ensi vuonna paluun soittaen kolme konserttia Tukholman Tele2-areenalla maaliskuussa.
Vuonna 1990 Eskilstunassa perustettu yhtye julkisti paluu-uutisen perjantaiaamuna 18. lokakuuta postaamallaan Youtube-videolla. Paluusta uutisoi myös muun muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
Kent kertoo Instagramiin jaetun videon yhteydessä, että päätös kolmesta paluukeikasta varmistui viime syksynä. Yhtye kuitenkin painottaa, ettei tule julkaisemaan uutta musiikkia tai lähde kiertueelle.
– Mutta olisi erittäin hauskaa nähdä teidät jälleen. Toivomme, että pidätte meidän näkemisestämme yhtä paljon. Vielä kerran, Instagram-teksti päättyy.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.