Ruotsi ei maksa jatkossa enää takuueläkkeitä ulkomaille – maksut loppuvat myös vajaalta 20 000 suomalaiselta

rahakuori, raha, euroja, kirjekuori
Ruotsin takuueläkkeiden maksu loppuu suomalaisille tammikuussa 2023.Shutterstock
Julkaistu 01.08.2022 22:00

MTV UUTISET – KAUPPALEHTI

Ruotsissa tehtiin kesäkuussa päätös lopettaa takuueläkkeen maksaminen ulkomaille ensi vuoden alussa.

Ruotsin takuueläkkeiden maksaminen lakkaa siten myös useilta suomalaisilta tammikuussa 2023. Muutos ei kuitenkaan koske niitä, jotka ovat syntyneet vuonna 1937 tai aiemmin.

Ruotsin eläkeviraston yksikönpäällikkö Karin Kolmodin kertoo, että viime kuussa 18 737 Suomessa asuvaa henkilöä sai Ruotsista takuueläkettä. Heidän keskimääräinen takuueläkkeensä oli 715 kruunua eli noin 69 euroa kuussa.

Ruotsi maksaa takuueläkettä pienituloisille eläkeläisille.

– Takuueläke on kuitenkin vain yksi osa ruotsalaista eläkettä. Muu säilyy ennallaan. Kaikkiaan noin 52 000 henkilöä saa Suomessa ruotsalaista eläkettä, Kolmodin kertoo.

Kela kertoo verkkosivuillaan tiedottavansa asiakkailleen myöhemmin Ruotsin takuueläkettä koskevasta muutoksesta.

– Jos asiakas on syntynyt vuonna 1938 tai myöhemmin ja saa Ruotsista takuueläkettä, hänen ei tarvitse toistaiseksi tehdä mitään. Kela tiedottaa tarvittavista toimenpiteistä myöhemmin syksyllä, kerrottiin Kelan verkkosivuilla viime kuussa.

Kela tiedotti aiemmin, ettei muutos vaikuta työeläkkeiden maksamiseen.

Lue myös: Monet eläkkeet ja etuudet kasvavat elokuusta alkaen, tarkoituksena turvata maksukykyä hintojen noustessa –  yksittäisen etuuden korotus on noin 3,5 prosenttia

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi