Ruotsi ja Norja myyvät osuuksiaan lentoyhtiö SAS:stä

SAS käy parhaillaan neuvotteluja säästöohjelmasta, jota pidetään välttämättömänä konkurssin välttämiseksi.
Valtiot hyötyvät myynnistä siinä suhteessa kuin mikä niiden nykyinen omistusosuus SAS:stä on. Lehtikuva
Julkaistu 12.10.2016 20:35(Päivitetty 12.10.2016 21:03)

MTV UUTISET - STT - Ritzau

Ruotsin ja Norjan valtiot myyvät noin 19 miljoonaa osaketta lentoyhtiö SAS:stä, kertoo Ruotsin hallitus tiedotteessaan.

Määrä vastaa noin 5,8:aa prosenttia lentoyhtiön osakkeista.  

Valtiot hyötyvät myynnistä siinä suhteessa kuin mikä niiden nykyinen omistusosuus SAS:stä on.  

Ruotsin valtiolla on tällä hetkellä SAS:n verkkosivun mukaan 21,3 prosenttia yhtiön osakkeista, kun Tanskan ja Norjan valtiot omistavat molemmat 14,2 prosenttia.  

Tiedotteen mukaan Ruotsin ja Norjan hallitukset arvioivat, että SAS on kaupan jälkeen vahvempi.  

Tanskan valtiovarainministeriö vahvistaa kaupan viestissään. Sen mukaan kauppa ei tule yllätyksenä, sillä Ruotsilla ja Norjalla on ollut vuosien ajan valtuutus vähentää osuuttaan SAS:stä.  

Tuoreimmat aiheesta

Talous