Viime vuosina paljon loukkaantumisista kärsinyt kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen onnistui nappaamaan lajivoiton Ruotsi-ottelun avauspäivänä Ratinan stadionilla. Kämäräisen kiekko kantoi Tampereella 56,21 metriä.
Videolla Ruotsi-ottelun avauspäivä.
LUE MYÖS: Suomelta räväkkä startti Ruotsi-otteluun – "Miehet onnistuivat erinomaisesti"
Kämäräinen, joka on parhaimmillaan heittänyt kiekkoa 61,07 metriä, julkaisi perjantai-iltana Twitterissä noin kahden minuutin videon, jossa hän muun muassa kertasi kautensa tapahtumia.
– Olen saanut ehjän kauden tehtyä. Vika kisa on tehty ja olen terve. En tiedä, onko mulla ikinä ollut näin iso motivaatio urheiluun. En ole hirveästi uhonnut tänä kautena, mutta nyt mä kyllä sanon, että vitsi mä tulen heittämään pitkälle ensi kaudella. Niin tuun, kun saan vuoden treenata terveenä, totesi liikuttunut suomalaisurheilija.
Kämäräinen kiitteli videolla myös paikalle saapuneita faneja sekä häntä vuoden 2015 selkäleikkauksen jälkeen tukeneita ihmisiä.
Suomen kapteenistoon Ruotsi-ottelussa kuuluva Kämäräinen jää paikalle kannustamaan muita sinivalkoisia urheilijoita. Suomen miehet johtavat Ruotsia avauspäivän jälkeen pistein 105–98, mutta naisissa länsinaapurimme on niskan päällä pistein 106,5–98,5.