Krista Tervo ja Silja Kosonen lähtevät tiistai-iltana tavoittelemaan moukarifinaalista olympiamitalia, joka saattaa vaatia uuden Suomen ennätyksen heittämistä.
Tervo heitti äärimmäisen vaikean ja tekniikkavirheiden sävyttämän kauden jälkeen sunnuntain karsinnan pisimmän heiton 74,79, joka oli samalla Suomen kaikkien aikojen pisin kaari.
Finaalissa vastaan tulee melkoisia tekijöitä, joista Yhdysvaltain Deanne Price (77,16), Kanadan Camryn Rogers (77,76) ja Kiinan Jie Zhao (75,24) ovat heittäneet tällä kaudella Tervoa pidemmälle. Yli 75 metriä urallaan heittäneitä on finaalissa seitsemän.
LUE MYÖS: Tämä seikka sai aikaan "kaikkien aikojen keihäskarsinnan" – kovaa puhetta Suomen finalisteista
Jos kaikki maailman huiput pääsevät edes tämän kauden tasolleen, voi mitali jäädä haaveeksi. Tervon kohdalla karsinnan onnistuminen oli jo niin iso juttu, ettei hän halunnut edes miettiä tavoitteita finaaliin.
– Lähden pitämään hauskaa taas kerran. Tämä on ollut vaikea kausi. Niiden tekniikka-asioiden pitää mennä sielläkin putkeen tai muuten ei tule hyviä asioita. Rennolla fiiliksellä. Pidän kaikki ovet avoinna, Tervo kommentoi karsinnan jälkeen.
Silja Kosonen on niin ikään ylittänyt tällä kaudella 74 metriä, mutta karsinnassa raisiolainen joutui kovan paikan eteen kahden epäonnistuneen heiton jälkeen. Kolmas kantoi 72,11.
– Ihan odottavaisin mielin lähden finaaliin. Tiedän, että rinki oli nyt parempi kuin silloin, kun pääsimme stadikalle testailemaan muutama päivä sitten. Ei ollut yhtään niin paha mitä muisteli.
– Jotenkin mielikuvissakin se häkki pienenee hirveästi, ja alkaa miettiä, että miten sen saa ikinä sieltä ulos, mutta oli se ihan samanlainen kuin kaikki muutkin. On nyt ihan tuttu paikka ainakin, Kosonen totesi finaaliin lähdettäessä.
Naisten moukarifinaali käynnistyy tiistaina kello 20.57 Suomen aikaa.