Ruotsi viisujen ennakkosuosikki – "En olisi aiemmin ollut tähän valmis"

29510442
Måns Zelmerlöw suhtautuu ennakkosuosikin asemaansa rennosti. Lehtikuva
Julkaistu 17.05.2015 14:33

MTV VIIHDE

Koko euroviisujen suurin ennakkosuosikki on tällä hetkellä sekä vedonlyöjien että yleisen huomion perusteella Ruotsi.

Måns Zelmerlöw edustaa maata Heroes-kappaleellaan.

Zelmerlöw kertoo kiireisestä tunnelmasta huolimatta nauttivansa positiivisesta tunnelmasta ja urheilevansa paljon vapaa-ajalla.

– Yritän olla rentoutunut ja ottaa huomion sellaisena kuin se tulee. Tuo lisää hauskuutta ja kiinnostusta esiintymiseen, kun on yksi suosikeista, Zelmerlöw kertoo. 

Ennakkosuosikiksi noussut Zelmerlöw kertoo, että hän ei olisi aiemmin ollut riittävän valmis edustamaan Ruotsia Euroviisuissa.

Hän uskoo esitykseensä kuuluvan animaation ja kappaleen toimivan hyvin viisuareenalla.

– Heroes on moderni kappale, jossa on voimakas melodia, Zelmerlöw sanoo.

29509783

Ennakkosuosikin aseman lisäksi myös suurin mediakiinnostus on keskittynyt tähän saakka Zelmerlöwiin. 

Myös Suomea edustava Pertti Kurikan Nimipäivät on kevään aikana sijoittunut useampaan otteeseen neljän kärkijoukkoon viisuvoittajien veikkauksissa.

Yhtye oli keskiviikkona vedonlyöntisivusto Unibetin mukaan neljänneksi suosituin veikkaus viisujen voittajaksi. 

Ennen Pertti Kurikan Nimipäiviä suosikkiniminä vedonlyöntisivustolla olivat myös Italian ja Australian viisuedustajat. 

Euroviisut järjestetään 19.-23. toukokuuta. 

STT

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki