Lauantai-iltana selviää, edustaako Ruotsia Euroviisuissa suomalaisyhtye ensimmäistä kertaa viisujen historiassa.
Vöyriläinen KAJ-trio on noussut länsinaapurissa sensaatioksi suomalaista saunaa ylistävällä ja parodioivalla Bara bada bastu -kappaleellaan. Kun yhtyeen finaalipaikka Ruotsin viisukarsinnoissa, Melodifestivalenissa varmistui, nousi kappale Spotifyn kärkeen niin Ruotsissa kuin Suomessakin.
Finaalien aattona yhtyeen ja kappaleen suosion todella aistii Tukholman Strawberry Arenalla, joka oli täynnä yleisöä jo ensimmäisessä kenraaliharjoituksessa perjantai-iltana.
KAJ esiintyi 12. artistina eli viimeisenä, mutta odotus palkittiin – yleisö oli todella innoissaan, lapset heiluttivat KAJ-kylttejään ja ihmiset seisoivat ja lauloivat mukana.
Saijonmaan yllätys
Suuri yllätys myös KAJ:lle itselleen oli se, että heidän kappaleessaan mainittu legendaarinen suomalaisartisti Arja Saijonmaa ilmestyi juontajien kanssa lavalle. Niin juontajat kuin Arjakin olivat saunaan menossa tai saunassa, heiluttelivat vastoja pyyhkeet ympärillään.
Kenraalissa harjoiteltiin suoranomaisesti myös pisteiden jako, jossa ennakkosuosikit, niin Kaj kuin Måns Zelmerlöw saivat yleisöltä vain 10 pistettä.
– Toivotaan, että huomenna saataisi edes vähän enemmän pisteitä, naureskelee Kevin Holmström MTV:lle.
KAJ:n jäsenet Axel Åhman, Kevin Holmström ja Jakob Norrgård olivat kenraaliin erittäin tyytyväisiä. Heille oli tosin outoa, että kaikki tehtiin feikkinä. Siksi se ei myöskään jännittänyt yhtään.
– Kaikki meni nappiin. Lauantaina vain vielä paremmin, Holmström lupaa.
"On suuri mahdollisuus, että KAJ.."
Måns Zelmerlöwin mukaan monet finalistit ovat parantaneet tasoaan osakilpailuista, joten kello 21 Suomen aikaa alkavasta finaalista odotetaan tiukkaa.
– Tuntui, että minulla oli paljon voimaa ja iloa. Ja kova halu laulaa. Eli tuntui todella hyvältä. Ehkä sellaiset 50 prosenttia (lauantain finaalivedosta) oli tänään, vuonna 2015 Euroviisut voittanut Zelmerlöw kommentoi MTV Uutisille.
Kansainvälisten raatien äänistä on vielä vaikea mennä ennakoimaan, mutta yleisön suosikki on tiedossa.
– Uskon, että ihan varmasti KAJ tulee olemaan kärjessä. Mehän tiedämme, että KAJ:lla on mieletön yleisön suosio ja on suuri riski tai mahdollisuus, että he saavat puhelinäänistä paljon. Se nähdään sitten.
Millaisia terveisiä laittaisit KAJ:lle?
Måns: No minähän rakastan heitä. Tapasimme ja hengailimme Malmössä (Melodifestivalenin karsintakilpailussa. Sanoisin, että jos minä en voita, niin olisin todella onnellinen, että KAJ voittaisi.
Huomenta Suomen oli määrä haastatella KAJ:ta tänään suorassa lähetyksessä klo 11.49 Suomen aikaa, mutta jotain yhtyeen suosiosta kertoo, etteivät he ehtineet muista haastatteluistaan paikalle.