Ruotsin hallitus esittää väliaikaista pandemialakia – antaisi enemmän keinoja koronatoimien kohdentamiseen

Korona Ruotsi
AOP MTV Uutiset
Julkaistu 09.12.2020 11:33

MTV UUTISET – STT – TT

Ruotsissa hallitus esittää otettavaksi käyttöön väliaikaista pandemialakia. Lailla pyritään saamaan enemmän keinovalikoimaa koronavirustilanteen hoitoon.

Pandemialaki sallisi julkisten tapahtumien, kokoontumisten ja tilojen väkimäärän rajoittamisen. Sen piirissä olisivat esimerkiksi liikunta- ja kuntosalit, julkinen liikenne ja ostoskeskukset.

Lakia esitelleiden ministerien mukaan uusi laki mahdollistaisi myös muun muassa alueellisesti kohdennetummat koronatoimet. Nykyisen lainsäädännön puitteissa asetetut rajoitukset koskevat Ruotsin kaikkia järjestyslain alaisia tapahtumia.

Lain esitetään tulevan voimaan maaliskuun puolivälissä.

Lue myös: Ruotsin pääministeri huolissaan pahenevasta koronatilanteesta: "Tänä vuonna joulusta ei voi tulla tavallinen"

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi