Ruotsin keskuspankki laski ohjauskoron negatiiviseksi

Kun nuoret myöhemmin halusivat lähteä jengistä, kerholaiset vaativat heiltä lisää rahaa. Ero olisi maksanut 600-3500 kruunua, poliisi kertoo lehdelle.
Lehtikuva
Julkaistu 12.02.2015 11:08

MTV UUTISET - stt

Ruotsin keskuspankki Riksbanken on laskenut ohjauskorkonsa negatiiviseksi -0,1 prosenttiin.

Tavoitteena on estää hintojen laskua eli deflaatiota.  

Samalla keskuspankki ilmoitti aloittavansa setelielvytysohjelman.  
Keskuspankki ilmoitti tänään korottavansa ohjauskorkoa aikaisintaan vuoden 2016 jälkimmäisellä puoliskolla.  

Viime vuoden aikana keskuspankki laski korkoaan kolme kertaa. Viimeksi lokakuussa ohjauskorko painettiin nollaan.

Tuoreimmat aiheesta

Talous