Ruotsin MM-rallin lyhennetty ohjelma julki

Thierry Neuville
Hyundain Thierry Neuville vauhdissa viime vuoden Ruotsin MM-rallissa.
Julkaistu 08.02.2016 22:38
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Ruotsin MM-rallin järjestäjät ovat julkistaneet uudistetun ohjelman ensi viikonloppuna ajettavaan kilpailuun.

Rallin ohjelmassa oli alun perin 21 erikoiskoetta, mutta niistä pystytään ajamaan vain 13. Järjestäjät ilmoittivat aiemmin maanantaina, että leutojen sääolojen ja sateiden takia osa erikoiskokeista joudutaan perumaan.

Kilpailun oli määrä alkaa torstai-iltana yleisöerikoiskokeella, mutta Karlstadin raviradan pikataival pudotettiin ohjelmasta. Yleisöpyöritys on kuitenkin ohjelmassa lauantai-iltana.

Perjantaina rallikaravaani suuntaa Värmlannin pohjoisosaan ja rajan yli Norjaan. Torsbyn, Röjdenin ja Svullryan pikataipaleet ajetaan kahdesti läpi. Kirkenärin erikoiskoe piti ajaa perjantaina kahdesti, mutta se on peruttu kokonaan.

Lauantain reitti sisältää yhteensä viisi pätkää. Colin McRaen mukaan nimetyn hypyn sisältävä Vargåsen päristellään kahdesti sekä Fredriksberg, Rämmen ja Karlstadin yleisöerikoiskoe kertaalleen. Sunnuntaina ajetaan vielä Lesjöfors sekä Värmullsåsenin Power Stage.

Ruotsin MM-rallin aikataulu (Suomen aikaa):

Perjantai 12.2.
9.51 EK2: Torsby 1
10.53 EK3: Röjden 1
11.53 EK4: Svullrya 1
14.18 EK7: Svullrya 2
15.13 EK8: Röjden 2
16.28 EK9: Torsby 2

Lauantai 13.2.
9.11 EK10: Fredriksberg 1
11.08 EK12 Vargåsen 1
13.24 EK14: Rämmen 2
14.38 EK16: Vargåsen 2
19.11 EK17: Karlstad SSS 2

Sunnuntai 14.2.
11.07 EK20: Lesjöfors 2
13.08 EK21 Värmullsåsen 2 *Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli