Ruotsin puolustusvoimat ostaa sapeleita liki 60 miljoonalla kruunulla – vanhat ovat "pelkkää romua"

Ruotsin puolustusvoimat hankkii uusia sapeleita kymmenillä miljoonilla kruunuilla.

Ruotsin puolustusvoimat on kertonut hankkivansa uusia sapeleita liki 60 miljoonalla kruunulla, eli yli 5 miljoonalla eurolla, uutisoi muun muassa Ruotsin radio SR.

Puolustusvoimien on tarkoitus hankkia 1 300 uutta sapelia syksyyn mennessä, mikä on kaksinkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Tuoreen sopimuksen mukaan sapeleita voidaan hankkia vielä 2 500 kappaletta tulevan viiden vuoden aikana

Saksalaisvalmisteiset sapelit on tarkoitettu kuninkaallisen linnan henkivartiokaartin sotilaille, ja niitä käytetään erilaisissa seremonioissa sekä paraateissa. Hankittavien sapeleiden määrä on suuri, sillä jatkossa niitä ei tarvitse kuljettaa ympäri maata, kuten vanhoja täytyi.

– Nykyiset sapelimme ovat melko vanhoja ja monissa tapauksissa ne ovat pelkkää romua, sanoo henkivartioston seremoniaupseeri Hans Augustin.

Augustinin mukaan uudet sapelit tulevat kestämään pitkään

– Mikäli järjestelmä toimii, niin meidän ei tarvitse hankkia uusia sapeleita seuraavaan sataan vuoteen, hän lisää.

Sapeleiden hinta olisi voinut olla puolet halvempi

Ruotsin tv4 kertoo, että sapeleiden hinta olisi voinut olla puolet halvempi, mikäli ne olisi hankittu ranskalaisia sapeleita valmistavalta ruotsalaisyritykseltä. Kanavan mukaan tukholmalainen yritys olisi voinut toimittaa sapelit noin 31 miljoonalla kruunulla, mutta yritys ei onnistunut toimittamaan näytteitä omista sapeleistaan määräaikaan mennessä.

– On valitettavaa, ettemme voineet mennä tutkimaan niitä tarkemmin. Ne olivat jo pois pelistä, Augustin sanoo.

 

 

Lue myös:

    Uusimmat