Ruotsin uusi ulkoministeri Ann Linde vierailee huomenna Suomessa

ann_linde_lehtikuva
Ann Linde nimitettiin Ruotsin ulkoministeriksi tiistaina. Kuvituskuva. AFP / Lehtikuva
Julkaistu 12.09.2019 11:11

MTV UUTISET – STT

Ruotisn uusi ulkoministeri vierailee Suomessa perjantaina. 

Ulkoministeriön mukaan tiistaina Ruotsin uudeksi ulkoministeriksi nimitetty Ann Linde tapaa vierailunsa aikana ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.).

– Olen erittäin tyytyväinen, että ministeri Ann Lindellä oli mahdollisuus toteuttaa vierailu Suomeen nopealla aikataululla. Suomen ja Ruotsin yhteistyö on todella läheistä ja tärkeää, Haavisto sanoo ministeriön tiedotteessa.

Linde on toiminut Ruotsin nykyisessä hallituksessa ulkomaankauppaministerinä ja pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaavana ministerinä. Hän on aikaisemmin kantanut myös EU-ministerin salkkua. Puoluekannaltaan hän on sosiaalidemokraatti.

Ruotsin aiempi ulkoministeri Margot Wallström erosi perhesyiden vuoksi.

Lue myös: Presidentti Niinistö tapaa Ukrainan presidentin Kiovassa ensimmäistä kertaa – vierailuun liittyy mielenkiintoisia yksityiskohtia

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi