Ruotsissa pakolaislasten vastaanottokeskuksessa epäilty tuhopoltto

kuvakaappaus_aftonbladet
Poliisi kertoi Aftonbladet -lehdelle, että kukaan ei ole saanut palossa vakavia vammoja, mutta ihmisiä on hoidettu palon takia. Kuvakaappaus Aftonbladetin nettisivuilta 15. syyskuuta 2015.
Julkaistu 15.09.2015 06:05(Päivitetty 15.09.2015 06:13)

MTV UUTISET - STT - TT

Ruotsissa oli aamuyöllä tulipalo pakolaislasten ja -nuorten vastaanottokeskuksessa. Bodenissa syttynyttä paloa epäillään tuhopoltoksi.  

Poliisi kertoi Aftonbladet -lehdelle, että kukaan ei ole saanut palossa vakavia vammoja. Joitakin ihmisiä on ilmeisesti kuitenkin hoidettu savun hengittämisen takia.  Ruotsi tulipalo

Tulipalo tuhosi rakennuksessa kahden huoneen asunnon. Palokunta onnistui estämään tulen leviämisen muihin huoneistoihin.  
Norrbottenin pelastuslaitos sai hälytyksen Bodenin palosta kello 3.20 Suomen aikaa.

– Ulos on saatu 37 keskuksen asukasta ja kaksi henkilökunnan jäsentä. Rakennusta tutkitaan, mutta kenenkään ei uskota jääneen sisälle, ilmoitti pelastuslaitoksen edustaja Magnus Nilsson.  

Hän kertoi, että ensitietojen mukaan kaksi ihmistä olisi saanut hoitoa palopaikalla.

– En kuitenkaan tiedä, onko ketään kuljetettu hoitoon ambulanssilla, Nilsson lisäsi.

Poliisista kerrottiin, että Bodenin kunnan kriisiryhmä on jo aamulla toiminnassa. Vastaanottokeskuksen asukkaille on perustettu kokoontumispaikka.

Vastaanottokeskus on tarkoitettu yksin maahan tulleille pakolaislapsille ja -nuorille.  

Tuoreimmat aiheesta

Pakolaiset