Ruotsissa raju 40 nuoren joukkotappelu – kolme sairaalaan puukonheiluttelun seurauksena

Ruotsi poliisi. Kuvituskuva.
Lehtikuva
Julkaistu 06.02.2017 20:12

MTV UUTISET

Kolme haavoittunutta nuorta on viety sairaalaan puukkotappelun päätteeksi. Yhteenotto noin neljänkymmenen nuoren kesken tapahtui Göteborgin keskustassa.

Ruotsalaislehti Expressen kertoo poliisin saaneeni tiedon kolmesta loukkaantuneesta, mutta vain kaksi heistä tavoitettiin tapahtumapaikalta. Kolmas oli poliisin arvion mukaan paennut. Hänet tavoitettiin vajaa kaksi tuntia myöhemmin ja vietiin sairaalaan.

Poliisin mukaan yhden nuoren vammat ovat vakavat. Kahden muun vammojen laadusta ei vielä ole tarkkaa tietoa.

Poliisi sai viiden aikaan iltapäivällä tiedon yhteenotosta Göteborgin keskustassa sijaitsevan ostoskeskuksen liepeillä. Paikalla oli 30–40 nuorta miestä. Vielä ei tiedetä, olivatko kaikki näistä nuorista osallisina tapahtuneeseen.

Poliisi jatkaa tapahtuman tutkintaa törkeänä pahoinpitelynä.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat