Rutiköyhä valtio myöntää: Lähes 300 ökyauton ostaminen yhtä tilaisuutta varten oli "kamala virhe" – vain kaksi on saatu myytyä

papua-uusi-guinea luksusauto maserati bentley
Papua-Uuden-Guinean hallituksen hankkimia luksusautoja, joilla kyydittiin huippukokouksen vieraita. Lähes 300 autosta vain kaksi on toistaiseksi saatu myytyä, vaikka huippukokous järjestettiin pian kolme vuotta sitten.AAPIMAGE
Julkaistu 03.10.2021 13:57

Ville Järveläinen

Voihan sitä verorahoja käyttää näinkin.

Kerroimme pari vuotta sitten Papua-Uuden-Guinean hankkineen kolmisensataa edustusautoa marraskuussa 2018 järjestetyn Aasian ja Tyynenmeren maiden talousjärjestön huippukokouksen vieraita varten.

Maan hallitus sai autohankinnasta runsaasti kritiikkiä, sillä samaan aikaan, kun ökyautoja rahdattiin maahan, taistelivat kansalaiset ja viranomaiset polioepidemian kanssa.

Kaiken kruunasi se, että kokouksen jälkeen valtiolla ei tuntunut olevan hajuakaan siitä, mihin autot päätyivät.

Lue myös: Köyhä valtio onnistui hukkaamaan lähes 300 edustusautoa – verorahoilla hankitut kärryt oli määrä huutokaupata huippukokouksen jälkeen

Hallituksen edustaja kertoi alkuvuodesta 2019, että monet "kadonneiksi" epäillyistä autoista eivät oikeasti kadonneet mihinkään, vaan päätyivät hallituksen ja viranomaisten käyttöön, vaikkakaan kukaan ei ihan tiennyt, että mikä auto minnekin.

Nyt Papua-Uuden-Guinean talousministeri John Pundari on myöntänyt, että muun muassa Maserati- ja Bentley-merkkisten luksusautojen hankkiminen oli hallitukselta kamala virhe.

11:51img

VIDEO: Uusi Bentley Flying Spur on maailman nopein sedan. Sen huippunopeus on edustusautolle käsittämättömät 333 km/h.

– Jos olisimme olleet yhtään kaukokatseisempia, emme olisi ostaneet Maserateja alun perinkään. Teimme kamalan virheen. Jos maassamme ei edes ole yhtään Maserati-jälleenmyyjää, ei ole mitään syytä ostaa Maserateja, Pundari totesi Post Courier -julkaisulle.

Autot lennätettiin maahan jumbojeteillä Sri Lankasta. Hankinta synnytti kohun jo huippukokouksen aikaan, ja osa vieraista, kuten esimerkiksi Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern kieltäytyi hyppäämästä häntä varten ostetun luksusauton kyytiin.

Papua-Uuden-Guinean hallitus pyrki tyynnyttelemään kohua ilmoittamalla, että autot laitettaisiin kokouksen jälkeen myyntiin ja ne tulisivat menemään kuin kuumille kiville. Toistaiseksi vain kaksi autoa on löytänyt uuden omistajan.

– Autojen hankinta osoittaa vakavaa harkinnan puutetta sekä ilmeistä valmiutta hassata julkisia varoja kehittyvässä maassa, jossa perusasiat, kuten tieverkosto ja terveydenhuolto, ovat laajalti ihmisten ulottumattomissa tai ala-arvoisia, PNG Institute of National Affairs -ajatushautomon johtaja Paul Barker kertoi.

Lue myös: Poliisia paennut mies mälläsi tyttöystävänsä Maseratin murskaksi hämmentävään paikkaan – katso kuva: ”Hullua, että hän jäi henkiin”

Lähteet: Post Courier, The Guardian

Tuoreimmat aiheesta

Autot