Saako kauppaan mennä nastakengät jalassa? Näin kaupat vastasivat

6:01img
KATSO MYÖS: Jäiset kadut aiheuttavat liukastumisia – näin kävelet oikein liukkaalla tiellä.
Julkaistu 27.11.2023 11:42(Päivitetty 19.12.2023 07:49)

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Nastakengät ovat kasvattaneet suosiotaan ja ovatkin monelle elinehto liukkailla kävelyteillä. Mutta saako kävelylenkillä piipahtaa kaupoissa nastat jalassa? Otimme selvää!

Liukkailla keleillä varovaisuus on tärkeää, sillä tapaturmaherkkyys kasvaa pääkallokelillä. Nastat jalassa olo saattaa olla hieman turvallisempi.

Lue lisää: Varo liukastumista – "Erityisen varovainen ulkona kannattaa olla, kun..."

Kerroimme aiemmin maksupalveluistaan tunnetun Klarnan ostodatastaa, jonka mukaan nastakenkien verkkomyynti Suomessa on kasvanut huimat 144 prosenttia, kun verrataan aikaväliä joulukuu 2021 – tammikuu 2022 aikaväliin joulukuu 2020 – tammikuu 2021. Myös kenkiin sujautettavien nastapohjallisten myynti oli samalla aikavälillä kasvanut huikeat 210 prosenttia!

Yhä useammalla suomalaisella onkin nastat kengänpohjissaan tavalla tai toisella, mutta saako nastakengillä piipahtaa kaupassa? Tätä ongelmaa moni on pohtinut esimerkiksi netin keskustelupalstoilla. Nastat tunnetusti voivat aiheuttaa lattiaan vaurioita, minkä lisäksi ne ropisevat äänekkäästi lattialla askeltaessa. Käyttäjän itsensä kannalta kyseessä voi olla myös turvallisuuskysymys, sillä kengät saattavat liukua lattialla.

Lue lisää: Yhä useampi suomalainen on hankkinut nastakengät – löytyvätkö myös sinun jalastasi?

Saako kauppaan mennä nastakengillä?

Kysyimme suomalaisilta kauppaketjuilta ja -keskuksilta, onko heillä erityistä ohjeistusta asiakkailleen nastakenkien käytöstä. Suurin osa ketjuista toivottaakin asiakkaat nastoissaan tervetulleeksi!

– Meillä Lidlissä nastakenkien ei ole huomattu aiheuttavan erityistä haittaa eikä ole pidetty tarpeellisena ohjeistaa asiakkaita niihin liittyen suuntaan eikä toiseen. Lattiamateriaali myymälöissä on kovaa ja kestävää, ja nastoista lähtevä ääni sulautuu myymälän muuhun äänimaailmaan, vakuuttaa tiedottaja Riikka Peltomäki Lidlin viestinnästä.

Myös kauppaketju Tokmannin kaikkiin liikkeisiin saa mennä nastakengät jalassa.

– Toivomme, että asiakkaamme huomioivat, että nastakengät saattavat olla kivilattialla liukkaita, sijoittajasuhde- ja viestintäpäällikkö Maarit Mikkonen kuitenkin huomauttaa.

Kai Ovaskainen SOK:n viestinnästä kertoo, ettei S-ryhmässä ole tehty linjausta nastakenkien osalta, eli kauppoihin saa tulla rohkeasti nastat jalassa.

– Lattiat ovat yleensä tukevaa kivilaattaa, joka kyllä kestää.

Myös Ovaskainen kuitenkin huomauttaa turvallisuudesta.

– Tietysti varovaisesti kannattaa kovalla lattialla kulkea.

Lue myös: Selviätkö yksinkertaisesta tasapainotestistä? Helpot liikkeet auttavat, jos asento horjuu

Nastat haitaksi laminaatille

Emma Lammela K-ryhmän viestinnästä kertoo, ettei nastakengistä ole tehty K-ryhmä-tasoista linjausta, vaan kauppiaat päättävät asiasta itse. Lahtelaisen K-Supermarket Hyppyrin kauppias Mikko Eronen kertoo MTV Uutisille, että nastakenkien käyttö kaupassa ei ole kiellettyä, mutta on vahvasti suositeltua riisua ne pois käynnin ajaksi.

–  Peruskivilaatta kestää vielä jonkin verran vähäistä käyttöä, mutta vaurioittaa sitä ajan kuluessa, Eronen toteaa. 

Kauppias kuitenkin huomauttaa, että ikävimmin nastakengistä kärsii puinen vinyylilattia, joita myös monissa myymälöissä käytetään.

– Meilläkin panimo-osasto on tätä laminaatin kaltaista, jota nasta vaurioittaa helpommin.

Nastakengillä kulkiessa onkin hyvä kiinnittää huomiota eritoten lattiaan. Vaikka suurimmassa osassa ruokakaupoista lattia on usein pelkkää kivilaattaa, esimerkiksi pienemmissä liikkeissä tilanne voi olla toinen.

Mutta miten nastakengillä kuuluu kävellä? Juttu jatkuu videon alla.

2:03img

Kenkävalmistaja Vili Mattila neuvoo, miten nastakengillä kuuluu kävellä.

"Kestää satunnaiset nastoilla kävelijät"

Myös turkulaisen Forum Kortteli -kauppakeskuksen yhteyspäällikkö Artturi Elovirta toivoo reilua ja tervettä harkintaa nastakenkiä käyttäviltä, vaikka varsinaista linjausta niiden käytöstä kauppakeskuksella ei ole. Elovirtakin huomauttaa liikkeiden, joissa on esimerkiksi laminaatti- tai puulattia, olevan mahdollisesti riskialttiimpia vahingoille.

Lappeenrantalaisen IsoKristiina-kauppakeskuksen keskuspäällikkö Matti Sinkko kertoo, ettei IsoKristiinassa ole ohjeistusta saatika kieltoa käyttää nastoja.

– Meidän kauppakäytävän laatoitus on vankkaa tekoa ja kestää satunnaiset nastoilla kävelijät. Aina toisinaan äänen kyllä kuuleekin, ja monesti kävelijät on niin sanotusti läpikulkumatkalla.

– Joissain liikkeissä on kylläkin puulattia, ja silloin varmasti olisi hyvä huomioida tilanne, mutta ihan pienistä askelluksista nekään eivät vahingoitu. Tuleehan kenkien mukana normaalistikin hiekkaa ja pieniä kiviä, Sinkko sanoo.

Usein kaupassakävijöillä on erilliset nastapohjalliset, jotka on kenkiä kätevämpi riisua sisään tultaessa.

Kauppaketjujen ja -keskusten vastauksista voikin vetää johtopäätöksen, että nastat jalassa saa tulla etenkin kauppoihin, joissa on kivilattia, mutta harkintaa kannattaa käyttää, jos lattiamateriaali on herkempi vaurioille.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran helmikuussa 2022.

Lue myös: Kuka on korvausvastuussa, jos jalkakäytävällä liukastuu? – "Liikkumisen pitää olla turvallista säästä riippumatta"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Talvi