Virossa saatetaan tehdä huomenna historiaa. Presidentinvaalien suurin kansansuosikki on nainen, sitoutumattomana kisaan lähtenyt entinen ulkoministeri Marina Kaljurand.
Kansa ei äänestä maalleen johtajaa, vaan huomisen vaalin ratkaisevat valitsijamiehet sekä heidän rinnallaan eduskunta. Riigikogu on jo äänestänyt presidentistä kahdesti. Sen jälkeen valinta siirtyi esimerkiksi enimmäkseen kuntien edustajista kootulle valitsijamiesneuvostolle.
Virolaiset näkisivät erilaisten mielipidetiedustelujen mukaan mieluimmin presidenttinä juuri Marina Kaljurandin.
Sitoutumaton Kaljurand oli ulkoministerinä reformipuolueen mandaatilla. Hän pyrki puolueen presidenttiehdokkaaksi, mutta johto valitsi Siim Kallasin. Kaljurand jätti ministerinpaikkansa ja asettui ehdolle riippumattomana.
Kaljurandin ympärillä on pyörinyt koko vaalikamppailun ajan monenkirjava huhumylly. Konservatiivisen kansanpuolueen edustajat mm. vaativat nähtäväksi todistuksen Kaljurandin virolaisuudesta. Hänen äitinsä on venäläinen ja isä Latviasta. Kisaan vaadittavan kansalaisuuden todistanut syntymätodistus löytyi. Tässä se on Postimehen sivuilla.
Lõpusirgel eli vaalien viimeisellä suoralla ovat mukana Kaljurandin lisäksi reformipuolueen Siim Kallas, vapaa- ja IRL-puolueiden ehdokasta Allar Jõks, konservatiivisen kansanpuolueen Mart Helme ja keskustan Mailis Reps.
Sosiaalidemokraatit ilmoittivat muutama päivä sitten luopuvansa omasta ehdokkaastaan ja asettuvansa Kaljurandin taakse.
Presidentillä ei ole Virossa Paljonkaan poliittista valtaa, vaan hänen asemansa on ensisijaisesti edustuksellinen, vaikkakin hän nimittää pääministerin ja on puolustusvoimien ylipäällikkö.
On mahdollista, ettei huominenkaan tuo Virolle presidenttiä ja valinta kiertää uudelleen maan eduskuntaan. Viron presidentti voi olla virassaan kaksi viisivuotiskautta.
Nykyinen presidentti Toomas Hendrik Ilves otti kantaa pakolaiskysymykseen.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Barack Obama vieraili Virossa.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.