Suomen eturivin musiikkiteatterinäyttelijät ja muusikot lyöttäytyivät yhteen upeassa Mash up -teoksessa.
Sosiaalisessa mediassa leviää tällä hetkellä uusi hyvän mielen video, jossa lukuisat musikaalitähdet esiintyvät laulaen vaikuttavia kappaleita. Mukana videolla esiintyvät muun muassa menestysmuusikko Saara Aalto, Aallonmurtajat-sarjan päätähti Maria Ylipää, Salatut elämät -sarjasta tuttu Ilona Chevakova sekä musikaalitähti Lauri Mikkola ja monet muut tutut musikaalitähdet.
Musikaali Mash Up -projekti syntyi Lotto-ohjelman juontajanakin työskentelevän Tuukka Raitalan toimesta.
– Moni freelancertyötä tekevä näyttelijä ja muusikko on menettänyt työnsä ja toimeentulonsa koronaviruksen aiheuttaman tilanteen takia. Teattereiden ollessa suljettuina, emme luonnollisesti pääse tekemään sitä mitä rakastamme eniten, joten me pieni ryhmä freelancereita päätimme yhdistää voimavaramme ja taitomme ja tehdä tämän projektin jakaaksemme hyvää fiilistä ja voimia katsojille näiden vaikeiden aikojen keskellä, tiedotteessa kerrotaan.
Videolla kuullaan tuttuja musikaalikappaleita energisoivassa kokoonpanossa. Esiintyjien yhteistyössä tekemää videota on ihasteltu sosiaalisessa mediassa.
– Aivan mieletön! Kylmät väreet tästä saundista, fiiliksestä ja energiasta. Ihania olette ja niin taitavia. Tämän myötä nousee kaipuu sinne live-esitysten äärelle. Kyllä te sinne stagelle vielä pääsette ja se tulee olemaan riemun hetki kaikille osapuolille, henkilö kirjoittaa Facebookissa.
– Aivan ihanaa! Kiitos! Tulipa hyvä mieli. Ja kyllä laulatte ja soitatte upeasti, somessa ihastellaan.
– Upea, pelasti päiväni ja kiitos kaikille, katsoja hehkuttaa.
LUE MYÖS: Suomalaiset rap-tähdet yhdistivät voimansa – räppäävät nyt karanteenistaan massiivisella yhteisvideolla
Myös suomalaiset rap-artistit ovat tehneet vastaavanlaisen possebiisin, jossa useat artistit esiintyvät etänä samalla videolla.