Saara Aalto muutti Meri-vaimonsa kanssa Espanjaan: "Oli aika tehdä uudesta unelmasta totta"

Saara Aalto ja Meri Sopanen Emma-gaala helmikuu 2017
Saara ja Meri Aalto päättivät vaihtaa maisemaa muuttamalla etelän lämpöön.PasiMurtoOy/All Over Press
Julkaistu 17.09.2021 13:10
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Pariskunta on päättänyt vaihtaa maisemaa muuttamalla etelän lämpöön.

Laulaja Saara Aalto paljastaa Instagramissa muuttaneensa vaimonsa Meri Aallon kanssa Espanjan auringon alle.

Laulaja kertoo Instagram-postauksessaan haaveilleensa jo muutaman vuoden ajan talven viettämisestä jossakin lämpimässä. Jossittelut ovat kuitenkin Aallon postauksen mukaan pitkittäneet unelman toteuttamista.

– Olen melko hyvä toteuttamaan unelmiani silloin, kun kyse on töistä tai musiikista… mutta tämä oli jotain uutta. Tässä oli kyse siitä, kuinka tehdä elämästä mahdollisimman nautinnollista, Aalto kirjoittaa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Toipuvaksi työaddiktiksi itseään kutsuva Aalto paljastaa, että Espanjaan muutto ja elämästä nauttiminen eivät tapahtuneet noin vain. Viimeisen vuoden aikana Aalto kertoo työskennelleensä egonsa ja mielensä kanssa, sekä tehneensä valintoja, jotka mahdollistivat etelän lämpöön muuttamisen.

– Tunnen oloni niin luovaksi ja innostuneeksi! Ja olen myös valmis tekemään uuden, suuren paljastuksen muutaman viikon päästä, Aalto vihjaa postauksensa lopussa.

Tuoreimmat aiheesta

Saara Aalto