Alkaneella viikolla lämpötila vaihtelee Suomessa jopa lähes hellelukemista aina yöpakkasiin.
MTV Uutisten meteorologin Jenna Salmisen mukaan Pohjois-Lapissa voi sataa viikon edetessä räntää tai jopa lunta.
– Pohjoisen yli virtaa viileämpää ilmaa, ja on mahdollista, että sateita tulee räntänä tai lumena paikallisesti.
Lue myös: Ensilumi on mätkähtänyt jopa elokuussa – näin se yleensä sataa eri puolilla Suomea
Todennäköisesti mahdollinen lumi kuitenkin sulaa nopeasti pois, mutta sekään ei ole vielä varmaa.
– Jos siellä lämpötila menee yhtään kylmempään, ei ole mahdotonta, että maa pysyisi valkoisena.
Jo viime yönä Lapissa mitattiin 5 astetta pakkasta, ja Pohjois-Pohjanmaallakin 3 pakkasastetta.
Lue myös: Meteorologi Jenna Salminen paljastaa: Tällöin syksy saapuu!
Etelässä jopa +24 astetta?
Sen sijaan idässä on ollut yöllä selvästi lämpimämpää noin 7 plusastetta.
Etelä-Suomessa päivälämpötila voi kivuta huomenna aina lähelle hellelukemia.
Lue myös: Sykähdyttävä luonnonilmiö etenee 250 kilometriä viikossa – näillä hetkillä se lähtee liikkeelle
– Paikoin saatetaan yltää jopa 24 asteeseen, Salminen kertoo.
Tänään eteläisessä Suomessa lämpömittari nousee 20 asteen vaiheille ja maan keskiosassa sekä pohjoisessa 15 asteen tuntumaan.
Lue myös: Pekka Pouta avasi uuden uhkapelin: Pitäisikö syyskuu lisätä lomarulettiin?
Katso alta viiden vuorokauden ennuste paikkakunnallesi!
5 päivän ennuste 102 paikkakunnalle
Jos ennuste ei näy, voit katsoa sen tästä!