Sadat mielenosoittajat vaativat Suomen EU-eroa – Perussuomalaisista potkut saanut kansanedustaja haluaa kansanäänestyksen

fixit lk 4
Lehtikuva
Julkaistu 01.09.2020 18:42

MTV UUTISET – STT

Noin 350 ihmistä osallistui tiistaina mielenosoitukseen, jossa vaadittiin Suomen eroa Euroopan unionista ja hallituksen eroa, kertoo Helsingin poliisi.

Mielenosoitus järjestettiin Helsingissä Eduskuntatalon edessä eduskunnan syysistuntokauden avauspäivänä. Mielenosoitus sujui poliisin mukaan rauhallisesti.

fixit lk 2

Noin 350 ihmistä osallistui tiistaina mielenosoitukseen, jossa vaadittiin Suomen eroa Euroopan unionista ja hallituksen eroa.

Lue myös: HS: Kristillisdemokraatit ehdottavat uutta EU-kansanäänestystä

Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä erotettu kansanedustaja Ano Turtiainen kertoi tehneensä tapahtumassa lakialoitteen kansanäänestyksestä Suomen EU-jäsenyyden jatkumisesta. Äänestys tulisi Turtiaisen mukaan järjestää ensi kevään kuntavaalien yhteydessä.

Tuoreimmat aiheesta

EU