Saga Vanninen otti upeasti Suomen ennätyksellä MM-hopeaa – avautui mitalimatkaa varjostaneesta vaikeudesta

Saga Vannisen mielestä yleisurheilun Glasgow'n MM-hallikisojen hopeamitalin ja Suomen ennätyksen eilen tuoneeseen viisiotteluun jäi vielä parannettavaa. Vanninen kertoi, että loukkaantumiset ovat haitanneet lajiharjoittelua viime kuukausina.

Vanninen avasi MM-ottelun 60 metrin aidoissa seitsemännellä sijalla.

– Aidoissa otin SM-halleissa kaksi viikkoa sitten varaslähdön. Kun täälläkin erässäni otettiin myös varaslähtö, niin oli aika epävarma olo ja sain itse kisaani huonon lähdön. Pää ei ollut ihan kunnolla mukana kisassa, Vanninen kertoi tiedotteessa.

Korkeudessa Vanninen ylitti 179 senttiä, mikä oli yhdeksän sentin parannus hänen aiemman ennätyssarjansa tulokseen.

– Korkeus meni yli odotusten, vaikka verkassa en saanut yhtään ylitystä ja viime viikolla hyppäsin ensimmäisen kerran kesän jälkeen selän takia.

Vanninen päätti iltapäivän pukkaamalla kuulantyönnössä pisimmän kaaren, 15,01 metriä.

– Kuulassa tuli hyvä tulos, mutta jäi tunne, että olisi ollut vara parempaankin.

Iltaosion aloittaneessa pituushypyssä Vanninen osoitti venymiskykyään. Jo avauskierroksen tulos 619 oli MM-mitalihaaveen kannalta vahva tulos, mutta suomalainen ponkaisi viimeisellä kierroksella vielä tuloksen 641.

– Pituus meni hyvin, mutta ei ihan parhaiten osunut merkki. Joku kertoi, että toinen täpärästi yliastuttu hyppy olisi ollut pitkä, mutta sitä ei nyt tiedä.

Päätöslaji 800 metrille Vanninen pääsi yhdeksän pisteen johdossa, mutta Belgian Noor Vidtsin voitto näytti jo ennen lähtöä todennäköiseltä.

– Ennen 800 metriä loppusijoitus tuntui aika varmalta. Vidts on yli 10 sekuntia minua nopeampi juoksija, ja takana olevat olivat myös kaukana. Kasi ei muuten mennyt ihan putkeen. Selän takia on tullut juoksutaukoa. Valmentaja ohjeisti lähtemään 2.20:n vauhtia. Lopussa olisi pitänyt vähän enemmän pystyä rutistamaan, mutta se oli nyt tänään näin, Vanninen kertoi.

Lue myös:

    Uusimmat