Perhe pakeni alun perin Israelin iskuja Rafahiin, mutta lopulta sota seurasi heitä sinnekin.
Viiden kuukauden tauon jälkeen perheen äiti Sahar istuu taas kotonaan Khan Yunisissa.
Paljon siitä ei ole jäljellä, mutta pääasia on, että se tuntuu edelleen kodilta.
– Tämä on kotini. Kaikesta huolimatta istun täällä, eikä ole parempaa tunnetta kuin olla omassa kodissa, Sahar toteaa.
Vain osa talon seinistä on enää pystyssä, ja huonekalut loistavat poissaolollaan.
– Olemme kärsineet paljon viime kuukausien aikana. Mieheni ei ole enää kanssamme, hän sanoo tyhjä katse silmissään.
Saharilla on neljä lasta, ja eniten hän on huolissaan juuri heidän hyvinvoinnistaan. Äiti pelkää, etteivät lapset saa koskaan elää niin kuin lasten kuuluisi.
– He eivät enää osaa muuta kuin kantaa vettä ja kerätä puuta. Heidän elämänsä on pelkkää vastuunkantoa.
Sahar rukoilee, että rauha ja turvallisuus palaisi vielä jonain päivänä. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto.
– Olemme takaisin kodissamme. Aiomme rakentaa sen uudelleen ja jatkaa elämää.