Sähkökatkojen määrä Suomessa on illan aikana noussut, ja ilman sähköä on alle 10 000 asiakasta.
Energiateollisuuden sähkökatkokartan mukaan kymmenen aikaan illalla ilman sähköä oli hieman vajaa 8 000 asiakasta. Sähkökatkot keskittyivät maan etelä- ja keskiosiin.
Vielä alkuillasta ilman sähköä oli vain noin 3 000 asiakasta.
Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa on voimassa tuulivaroitus, minkä lisäksi voimakas lumi- ja vesisadealue liikkuu Suomen yli itään. Ilmatieteen laitoksen mukaan lunta kertyy maan keskivaiheilla noin 10 senttimetriä ja ajokeli on paikoin erittäin huono.
– Etelänpuoleinen tuuli alkaa heiketä lännestä alkaen, Ilmatieteen laitos myös kertoi hieman ennen puolta kymmentä illalla.
Aiemmin tällä viikolla puhaltanut Liisa-myrsky katkoi sähköt peräti 80 000 kotitaloudelta, sähkökatkokartan Twitter-tilillä kerrottiin eilen.