SM-liigassa pelaava SaiPa ja kanadalaishyökkääjä Antoine Morand ovat purkaneet pelaajasopimuksensa.
SaiPan urheilujohtaja Harri Aho kertoo seuran tiedotteessa, että ratkaisu tehtiin taloussyistä.
– Kultakypärämme Antoine teki upeaa kautta SaiPassa. Tässä kohdassa säästötoimenpide seuran tulevaisuuden ja ensi kauden turvaamiseksi on kuitenkin välttämätön, taloudellinen korvaus sopimuksen purkamisesta on seuralle merkittävä, Aho perustelee.
24-vuotias Morand pelasi toista kauttaan SaiPassa. Käynnissä olevalla kaudella Morand oli joukkueensa paras pistemies. Hän teki 40 ottelussa tehot 11+18=29.
SaiPa on ollut tällä kaudella SM-liigan suurin murheenkryyni. Joukkue on ylivoimaisesti sarjan hännillä ja on aloittanut joukkueensa tyhjennyksen. Aiemmin tammikuussa hyökkääjä Adam Helewka jätti SaiPan samoista syistä kuin Morand.
Pian SaiPan tiedotteen jälkeen Rauman Lukko kertoi hankkineensa Morandin riveihinsä.
– Antoine tuo meille ehdottomasti lisää nopeutta, taitoa ja tehokkuutta. Hän on edelleen nuori ja kehittyvä pelaaja, mutta on myös osoittanut kuuluvansa Liigan kärkipelaajiin. Antoine on myös monipuolinen työkalu valmennukselle, hän pystyy pelaamaan niin keskellä kuin laidassa, sekä ylivoimaa että alivoimaa, mikä on tietysti hieno asia, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kommentoi.
Lukon mukaan tiistaina Raumalle saapuva Morand saattaa pelata jo keskiviikkona vierasottelussa HIFK:ta vastaan.
Artikkelia täydennetty tiedoilla siirrosta Lukkoon kello 13.13.