Uuden Musiikin Kilpailua tähdittää seitsemän suomalaista eturivin artistia ja bändiä.
Nelli Matulan UMK-kappale Hitaammin hautaan julkaistiin perjantaina 10.1. Kilpailukappale syntyi jo melkein vuosi sitten.
– Kirjoitimme kappaleen yhdessä Kaisa Korhosen ja tuottaja Rzyn kanssa. Myöhemmin mukaan tuli vielä tuottaja-duo Los Rollos, Matula kertoi Huomenta Suomessa.
– Kappale syntyi taukoni aikana. Silloin en ollut vielä varma, palaanko enää koskaan alalle. Kävin omassa elämässäni läpi isoja prosesseja, ja kappale on ikään kuin päiväkirjamerkintä näiltä ajoilta.
Samaisen tauon aikana Matulalla todettiin harvinainen CVI-tauti, parantumaton geneettinen immuunipuutostila. Sairastumisen myötä myös elämän prioriteetit muuttuivat.
– Menemättä syvällisemmin asiaan, oli se todella iso kriisi, ja kappale Hitaammin hautaankin syntyikin siitä, kun elämän prioriteetit menivät aivan uusiksi.
– Aikaisemmin sairastuin jatkuvasti flunssaan. Nyt, kun sairaus on hoidossa, vointini on jo todella hyvä ja vastustuskykyni lähes normaalilla tasolla.
Nykyään Matula pystyy esimerkiksi lääkityksen myötä elämään normaalia elämää.
– Kiitos Suomen lääketieteelle ja huipputason hoidolle! On lottovoitto saada asua tässä maassa.
Lue myös: Paluun keikkalavoille tekevä Nelli Matula avoimena sairaudestaan: ”Elämä hymyilee jälleen”
Artistius haaveena aina
Matula on laulanut lapsesta saakka. Hän muistelee laulaneensa jo ennen kuin oppi puhumaan. Myös ammattimuusikon tutkinto löytyy, mutta ura artistina ei silti tunnu itsestäänselvyydeltä.
– Minulle on aina ollut selvää, että haluan laulajaksi. En silti voinut kuvitella, että se joskus tapahtuisi oikeasti.
– Levytyssopimuksen saatuani muistan ajatelleeni, että nyt voin kuolla onnellisena. Kun sain julkaista ensimmäisen kappaleeni ajattelin, että olen saanut kaiken. Tuntuu etuoikeudelta saada yhä tehdä tätä työkseen.
UMK:ssa luvassa maksimaalinen show
Mukaan UMK:hon valittiin seitsemän kappaletta lähes 500:sta hakijasta. Sulateltavaa mukaan kilpailuun pääsemisessä riittää, ja Euroviisujen miettiminen tuntuu vielä haastavalta.
– Vaikea edes ajatella vielä Euroviisuja, kun jo UMK:kin on niin hieno juttu. En ole vielä päässyt yli siitä, että olen päässyt mukaan.
Lue myös: Tässä ovat UMK-finalistit
Matula kertoo, että UMK:n lavashow syntyy yhteistyössä artistin ja UMK-tiimin välillä.
– UMK-tiimi on aivan mieletön. On valtavan elämyksellistä päästä osaksi prosessia ja katsomaan, kun ammattilaiset tekevät työtään.
– Kappaleeni on sellainen, että sen lisäksi että koen itse tarvitsevani tätä viestiä, minusta tuntuu, että koko maailma tarvitsee tätä viestiä.