SAK: n Lyly: Hallituksen pakkotoimet perustuslain vastaisia

Lauri Lyly
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly huomauttaa, että hallituksen tänään julkistamat toimet kilpailukyvyn parantamiseksi romuttavat länsimaista vapaata sopimusoikeutta.Lehtikuva
Julkaistu 08.09.2015 16:12

MTV UUTISET

SAK ei hyväksy hallituksen kaavailuja heikentää työntekijöiden työehtoja ja toimeentuloa.

Suomen suurin palkansaajajärjestö pitää toimia perustuslain vastaisena ja vaatii niiden arvioimista eduskunnan perustuslakivaliokunnassa.

 SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly huomauttaa, että hallituksen tänään julkistamat toimet kilpailukyvyn parantamiseksi romuttavat länsimaista vapaata sopimusoikeutta.

– Jos hallituksen esittämät työelämän heikennysesitykset toteutetaan, on niillä arvaamattomat seuraukset koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Toimet tarkoittavat, että hallitus on nyt astunut työmarkkinapöytään, millä on aina huonot seuraukset.

 Lyly toteaa myös, että mikäli valtakunnalliseen sopimiseen työmarkkinajärjestöjen kesken puututaan yksipuolisilla pakottavilla toimilla, vaikeuttaa se merkittävästi edellytyksiä työpaikoilla tapahtuvaan paikalliseen sopimiseen.

 SAK pitää vaarallisena sitä, että hallituksen toimet kohdistuvat erityisesti pienipalkkaisiin ja julkisen sektorin työntekijöihin.

Tuoreimmat aiheesta

Sipilän hallitus