Saksa haluaa palauttaa turvapaikanhakijat nopeammin

Pakolaist turvapaikanhakijat
Lehtikuva
Julkaistu 22.02.2017 16:56

MTV UUTISET - STT - AFP

Saksan hallitus haluaa nopeuttaa sellaisten turvapaikanhakijoiden palautuksia, jotka eivät ole saaneet turvapaikkaa Saksasta.  

Muun muassa ihmisoikeusjärjestö Amnesty International ja vasemmiston oppositiopuolueet ovat kritisoineet turvapaikanhakijoiden palauttamista sotien repimiin lähtömaihin, kuten Afganistaniin.  

Tänään Münchenistä oli määrä lähteä noin 50 afganistanilaista kuljettava palautuslento, joka on kolmas palautuslento Afganistaniin sitten viime vuoden lopun.  

YK kertoi helmikuun alussa, että siviiliuhrien määrä Afganistanissa kasvoi merkittävästi viime vuonna, jolloin lähes 11 500 siviiliä kuoli tai haavoittui. Saksan sisäministeri Thomas de Maiziere on kuitenkin vakuuttanut, että maan pohjoisosat ja pääkaupunki Kabul ovat tarpeeksi turvallisia, jotta palauttamiset ovat "hyväksyttäviä".  

Saksa on vuodesta 2015 alkaen ottanut vastaan yli miljoona turvapaikanhakijaa. Viime vuonna Saksasta palautettiin lähtömaihinsa noin 80 000 turvapaikanhakijaa, jotka eivät olleet saaneet Saksasta turvapaikkaa.  

2:00img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat