Saksalaispoliitikon murhasta syytetty uusnatsitaustainen mies on tunnustanut teon – sanoo toimineensa yksin

aop walter lubcke
Walter Lübcken hautajaiset järjestettiin 13. kesäkuuta Kasselissa, Saksassa.imago images / Hartenfelser/ All Over Press
Julkaistu 26.06.2019 13:12

MTV UUTISET – STT

Saksassa poliitikon murhasta epäilty mies on tunnustanut teon, sisäministeri Horst Seehofer kertoi keskiviikkona.

Kasselin maaherra Walter Lübcke löytyi ammuttuna kodistaan kesäkuun alussa. Verityöstä otettiin kiinni 45-vuotias mies, jolla on taustaa uusnatsi- ja äärioikeistopiireistä.

Seehoferin mukaan mies on kuulusteluissa kertonut toimineensa yksin. Tästä huolimatta poliisi selvittää edelleen, liittyykö tapaukseen muita ihmisiä.

– Tutkimme tarkkaan, missä ympyröissä hän on liikkunut viime aikoina ja viime vuosina. Siksi tämän poliittisen murhan selvittäminen ei ole vielä ohi, ministeri sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

Saksa