Saksassa epäilty perhesurma muuttui murhatutkinnaksi – kaksi nuorta pidätettiin epäiltynä ystävän ja tämän vanhempiensa taposta

Polizei AOP
Kuvituskuva.Kuvituskuva / All Over Press
Julkaistu 25.01.2020 05:29

Saksan viranomaiset ovat pidättäneet kaksi nuorta miestä epäiltynä heidän ystävänsä ja tämän vanhempiensa surmasta, kertoo ABC News. Epäillyt tapot tapahtuivat Baijerissa kaksi viikkoa sitten.

Viranomaiset epäilivät ensin, että 21-vuotias uhri olisi ampunut omat vanhempansa ja tämän jälkeen tehnyt itsemurhan perheen kodissa. 21-vuotiaan miehen ruumiin vierestä löytyi kaksi ampuma-asetta.

Tutkinnan edetessä viranomaiset kuitenkin selvittivät, että nuoren uhrin ystävällä olisi mahdollisesti laittomien aseiden kätkö. 19-vuotias ystävä pidätettiin, jonka jälkeen hän myönsi poliisille ampuneensa perheen.

Myös 18-vuotias mies pidätettiin, koska hänen epäillään ajaneen murhasta epäillyn rikospaikalle. 

Tuoreimmat aiheesta

Saksa