Salaisesta kirjeenvaihdosta selviää, että kuningatar Elisabet tiesi kenraalikuvernöörin harkitsevan Australian pääministerin syrjäyttämistä 1970-luvulla

LK kuningatar elisabet
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 14.07.2020 05:46(Päivitetty 14.07.2020 07:03)

MTV UUTISET – STT

Australiassa on tänään julkaistu kuningatar Elisabetin salainen kirjeenvaihto monarkian edustajan, Australian kenraalikuvernööri John Kerrin kanssa. Kirjeenvaihdon on odotettu paljastavan, oliko kuningattarella osaa suositun pääministerin syrjäyttämisessä ja vakavan poliittisen kriisin syntymisessä 1970-luvulla.

Kirjeistä on selvinnyt, että Kerr ei ilmoittanut kuningattarelle etukäteen vuonna 1975 pääministerinä toimineen Gough Whitlamin sivuuttamisesta, kirjoittaa muun muassa Sydney Morning Herald. Lehden mukaan kuningatar kuitenkin tiesi Kerrin pohtineen asiaa.

– Olin sitä mieltä, että oli parempi olla kertomatta asiaa hänen majesteetilleen etukäteen, Kerr kirjoitti 11. marraskuuta kuningattaren henkilökohtaiselle sihteerille Martin Charterisille.

Kerr erotti 11. marraskuuta 1975 Australian työväenpuoluetta edustaneen Whitlamin, minkä jälkeen maa joutui perustuslailliseen kriisiin.

Australian ylisradioyhtiö ABC kertoo Kerrin kirjoittaneen, että hän ei antanut Whitlamille mahdollisuutta järjestää vaaleja. Kerrin pelkona oli, että hänet itsensä syrjäytettäisiin ja että kuningatar joutuisi sen takia vaikeaan välikäteen. 

Lue myös: Tätä outoa esinettä kuningatar Elisabet, 94, kantaa aina käsilaukussaan matkustaessaan: "Hän sylkäisi siihen vaivihkaa" 

Korkein oikeus määräsi julkaistavaksi

Kirjeiden julkaisun taustalla on Australian korkeimman oikeuden toukokuinen päätös, jossa se katsoi, että maan kansallisarkisto on toiminut väärin pantatessaan kirjeenvaihdon historioitsija Jenny Hockingilta.

Hocking on aiemmin löytänyt todisteita siitä, että kuningattaren palatsi olisi tiennyt, että Kerr harkitsi Whitlamin syrjäyttämistä ja oli mukana neuvotteluissa.

Kuningatar Elisabet on myös Australian kuningatar. Käytännössä maata kuitenkin johtaa pääministeri. 

Niin Britanniassa kuin Australiassa kuningatar on yleisesti ottaen pidättäytynyt ottamasta kantaa politiikkaan.

Kansallisarkiston sivut kaatuivat

Kansallisarkiston mukaan julkaistavaa materiaalia on yhteensä yli tuhat sivua. Kirjeiden lisäksi mukana on muun muassa sanomalehtileikkeitä ja raportteja.

Kaikki dokumentit julkaistiin tiistaiaamuna kansallisarkiston verkkosivuilla, joten kuka tahansa pääsee niihin käsiksi. Kansallisarkisto tviittasi paikallista aikaa ennen puolta päivää, että arkiston sivut kaatuivat kirjeiden julkaisun jälkeen.

Kansallisarkisto on aiemmin kieltäytynyt julkaisemasta dokumentteja sillä perusteella, että kirjeenvaihto on ollut yksityistä.

Liittovaltion oikeus tuki kansallisarkiston tulkintaa, mutta korkein oikeus oli toista mieltä.

Kun korkein oikeus oli antanut päätöksensä, Hocking kuvaili sitä loistavaksi. Hockingin mukaan kansalla on oikeus tietää koko tarina Australian suurimman poliittisen ja perustuslaillisen kriisin takana.

– Tämä on tärkeä uutinen historialle, kansallemme, sillä nämä todella ovat äärimmäisen tärkeitä dokumentteja historiassamme, Hocking sanoi korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen.

Hocking on taistellut oikeudessa kirjeiden julkaisun puolesta yli neljä vuotta.

Lue myös: Prinssi Andrew'n kytkös seksuaalirikosvyyhteen pahenee – koronaeristyksissä oleva kuningatar Elisabet yrittää pelastaa kuningasperheen mainetta

Tuoreimmat aiheesta

Australia