Salakuvatusta suojelukoirakoulutuksesta ei syytteitä – saksalaisia kouluttajia olisi liian kallista haastaa oikeuteen

3:49img
Oikeutta eläimille -yhdistyksen kuvaamilla videoilla koirat harjoittelevat koetta varten. Harjoitus alkaa sähköiskulla, jonka tarkoitus on herättää koiran puolustusvietti pelon ja kivun kautta.
Julkaistu 21.02.2024 15:51

MTV UUTISET – STT

Järjestäjien ei katsottu syyllistyneen eläinsuojelurikokseen. Tutkinta sai alkunsa Oikeutta eläimille -järjestön salaa kuvaamista videoista.

Syyttäjä on päättänyt, että Uudellamaalla Loviisassa järjestetyn suojelukoirakoulutuksen tapahtumista ei nosteta syytteitä. Rikosepäilyt liittyivät Oikeutta eläimille -järjestön kolme vuotta sitten julkaisemiin salavideoihin, joissa näkyi koirien väkivaltaista kohtelua.

Kyseessä oleva suojelukoirakoulutus järjestettiin 9.–10. maaliskuuta 2019. Syyttäjän mukaan koulutuksen aikana kuvatulla videolla näkyy, kuinka koirankouluttaja muun muassa antaa koiralle sähköä kaulaimella sekä vetää ja riuhtoo koiraa kaulapantaan kiinnitetystä liinasta. Syyttäjän mukaan koiraa oli myös lyöty tai läpsitty päähän.

Rikoksista epäiltiin muun muassa tapahtumassa toimineita kahta saksalaista koirankouluttajaa, mutta heidän osaltaan esitutkinta lopetettiin kustannusperusteella. Syyttäjän mukaan mahdollisesti odotettavissa ollut rangaistus olisi ollut lievä ja huomattavassa epäsuhteessa kustannuksiin, joita ulkomailta oikeusavun turvin suoritettava tutkinta ja mahdollinen oikeudenkäynti olisivat aiheuttaneet.

Lyöntejä ja sähköisku

Muista epäillyistä yksi oli toiminut kouluttajan apuna ja pidellyt koiran valjaisiin kiinnitettyä liinaa samalla, kun kouluttaja oli vetänyt koiran kaulaan kiinnitetystä liinasta vastakkaiseen suuntaan.

– (Epäilty) toimii kouluttajan apuna pidellen koiran takana kiinni liinasta, joka on kiinnitetty koiran valjaisiin. Kouluttajalla on koiran kaulapantaan kiinnitetty liina. Videolta on nähtävissä, että liinojen avulla luodaan painetta, joka kohdistuu myös koiran kaulaan ja kouluttaja riuhtoo tai vetää liinasta aika ajoin voimakkaasti siten, että koira ulahtaa, syyttäjän syyttämättäjättämispäätöksessä kirjoitetaan.

Syyttäjän mukaan asiassa ei näytetty, että valjaisiin kiinnitettyä liinaa pidellyt epäilty olisi toiminnallaan aiheuttanut koiralle kipua tai kärsimystä, koska tämä ei riuhtonut eikä repinyt koiraa.

Toisen epäillyn epäiltiin koulutustilanteessa lyöneen koiraa useamman kerran pään alueelle sekä käyttäneen koiralla niin sanottua impulssikaulainta, jonka avulla kouluttaja antoi koiralle sähköiskun.

– Kouluttajan kehotuksesta (epäilty) läpsäisee koiraansa useamman kerran pään alueelle tilanteessa, jossa haluaa koiran noudattavan maahan-käskyä. Videolta on myös nähtävissä, että (epäilty) antaa kouluttajalle kaukosäätimen, ja tätä käytettäessä koira ryhtyy haukkumaan, syyttäjän päätöksessä sanotaan.

Syyttäjä katsoi, että epäillyn toiminta täytti vain lievän eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön. Sen syyteoikeus oli vanhentunut jo maaliskuussa 2021.
 

Ei syytteitä järjestäjille

Epäiltyinä oli myös tapahtuman järjestäneen yhdistyksen hallituksen seitsemän jäsentä. Heidänkään ei katsottu syyllistyneen menettelyllään eläinsuojelurikokseen.

– Ei ole ollut näyttöä siitä, että he olisivat tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta omalla toiminnallaan koulutusta järjestäessään ja kouluttajia valitessaan osallistuneet tekoon, jossa eläimille olisi aiheutettu kärsimystä tai kipua, syyttäjän tiedotteessa sanottiin.

Salavideot johtivat epäiltyjen eläinsuojelurikosten tutkintaan myös Varsinais-Suomessa, missä syytteitä nostettiin. Suojelukoirien koulutustilanteita Paimiossa syys-lokakuussa 2020 koskeneista syytteistä osa hylättiin viime vuonna näytön puutteen takia, osassa syyteoikeus ehti vanhentua.

Tuoreimmat aiheesta

Koirat