Salattujen elämien tuottaja Marko Äijön mukaan suurin osa sarjan avustajista on Salkkarit-faneja. Hakemuksia tulee viikoittain kymmeniä.
Salatuissa elämissä on vuosien varrella käynyt yli 6 000 avustajaa, joista valtaosa on ollut useamman kerran sarjassa avustamassa.
Sarjan tuotantotiimi saa viikoittain sähköpostitse ja Facebookin kautta vaihtelevasti noin 2–20 avustajahakemusta viikossa.
Salattujen elämien tuottajan Marko Äijön mukaan avustajia käytetään pääsääntöisesti elävöittämään sarjaa.
– Salatut elämät sijoittuu keskelle kaupunkia, joten on luonnollista, että julkisilla paikoilla liikkuu muitakin ihmisiä kuin Pihlajakadun asukkaita, Äijö sanoo.
Tällä hetkellä avustajia on Salattujen elämien rekisterissä jonoksi asti.
– Meille tullaan mielellään avustajiksi. Suurin osa avustajista on sarjan ystäviä, jolloin yhteistyö on yleensä hyvin mutkatonta.
Parhaillaan tuotantotiimi voi saada avustajilta myös rehellistä palautetta sarjasta.
– Avustajien käyttäminen sarjassa on myös aitoa vuorovaikutusta fanien kanssa. Sekä näyttelijät ja tuotantotiimi pääsee tapaamaan faneja ja fanit tietysti sarjan näyttelijöitä. Avustajat kertovat usein meille mielipiteensä sarjan juonikäänteistä, mikä on korvaamatonta tietoa meille. Faneillehan tätä sarjaa tehdään, Äijö sanoo.
Avustajia tarvitaan yleensä Moosessa, Majatalo Amandassa, sairaalassa tai kuntosalilla kuvattavissa kohtauksissa. Myös ulkona kuvattaviin kohtauksiin pyydetään silloin tällöin avustajia.
Avustajien valintaan vaikuttaa ensisijaisesti kuvattava kohtaus. Mooseen haetaan useimmiten nuoria avustajia, kun taas Majatalo Amandaan hieman iäkkäämpiä. Tärkeintä on, että avustaja ei saa erottua liikaa kuvasta.
– Avustajan täytyy pukeutua mahdollisimman neutraalisti. Avustaja ei saa erottua liikaa siten, että katsojan huomio kiinnittyisi häneen päähenkilöiden sijasta, Äijö sanoo.
Hänen mukaansa avustajien ei tarvitse olla lahjakkaita näyttelijöitä. Riittää, kun ymmärtää hieman, miten ohjelmatuotantoja toteutetaan.
– Avustajan roolissa parasta jälkeä tulee, kun ei yritä näytellä liikaa. Silloin, jos sarjassa on esimerkiksi puherooli, on tärkeää, että henkilö pystyy artikuloimaan selvästi.
Avustajan roolista maksetaan pieni korvaus. Lisäksi avustajien kanssa kirjoitetaan avustajasopimus, jossa kielletään sarjan juonikäänteistä puhuminen.
– Meillä ei ole ollut ongelmaa sen kanssa, että joku avustajistamme olisi kertonut juonenkäänteistä etukäteen. Siitäkin voi päätellä, että avustajamme ovat yleensä sarjan ystäviä ja faneja.
Monet avustajat käyvät kuvauksissa vuodesta toiseen. Äijön mukaan aiempi avustajakokemus helpottaa usein kuvausryhmän toimintaa.
– Kuten mihin tahansa työhön, myös avustajan rooliin tulee tietynlainen rutiini, kun sitä tekee pidemmän aikaa. On hienoa, että meillä on paljon avustajia, jotka tulevat kuvauksiin mukaan kerta toisensa jälkeen, Äijö sanoo.
Haluatko sinä päästä mukaan Salkkareihin?
Lähetä kuvallinen hakemuksesi Salattujen elämien castingiin sähköpostilla: casting.finland(at)fremantlemedia.com.
Salatut elämät arkisin klo 19.30 MTV3-kanavalla.
Uusimmat
-
08:49
Suora lähetys: Syntyykö Ylen rahoituksesta sopu? – "Parhaan kyvyn mukaisesti haettu kompromissia"
-
08:18
Henkilöstöä tuulettanut Jan Vapaavuori kommentoi nyt omaa asemaansa
-
08:03
Ensitreffit-Jennin isä paljastui valmentajalegendaksi – Töllötuomarit: "Jyrki sai oikein mukavan appiukon"
-
07:43
Meira toi myyntiin kahveja, jotka ovatkin samaa Saludoa eri paketissa – kettuilua Pauligille?
-
07:30
Vaikeaksi ennakoitu työmarkkinakierros alkaa – Teknologiateollisuuden Ruohoniemi: "Kyllä me samaan pöytään mahdumme"
-
07:22
Jonne Virtanen kertoo pysäyttävää tietoa umpikujastaan: "Onneksi ajatus lapsista sai minut palaamaan kotiin"
-
06:59
Erling Haaland surun murtama – "Sanat eivät riitä kertomaan"
-
06:53
Outo saaga ohi: Jani Hakanpäälle NHL-sopimus
-
06:50
Meidän remppa -sarjan Niko Roschier on paitsi remonttiasiantuntija, myös purjehtija: "Olen kilpaillut aktiivisesti 15 vuotta"
-
06:40
Kutkuttava huomio Toyotan ratkaisusta – asiantuntija povaa MM-ralliin huimaa suomalaisnäkymää: "Voisi jopa vaikuttaa siltä"
-
06:38
Yagi-taifuuni on surmannut noin 200 ihmistä Vietnamissa
-
06:34
Millaista unta näit viime yönä? Tietokirjailija kertoo, miten unia voi tulkita
-
06:33
WSJ: Länsi painostaa Ukrainaa hankkimaan B-suunnitelman sotaan
-
06:17
Tällainen on syksyn sato
-
06:02
Pian yhä harvempi vanhus voi ostaa palveluita kotiinsa – omaiset voivat joutua koviin ratkaisuihin
-
05:54
Pelätyn suomalaiskiekkoilijan terveys romahti – puoliso kertoo kaiken muuttaneesta hetkestä kaupan kassalla
-
05:45
Yle-rahoitukseen isoja käänteitä tänään
-
05:39
Kommentti: Ohjauskorkojen laskua pidetään nyt varmana – tältä tilanne näyttää asuntovelalliselle
-
05:19
Leskimiehen treffit venyivät viikoksi ja maksoivat yli 50 000 euroa – "Herroilla oli erinomaiset puhelahjat"
-
05:15
Perun ex-presidentti Alberto Fujimori on kuollut – tuomittiin aikoinaan rikoksista ihmisyyttä vastaan
-
Lataa lisää