Teemu Lehtilällä ja Aku Laitisella on kokemusta siitä, kun katsoja sekoittaa heidät roolihahmoihinsa. Kaksikko kertoo kokemuksistaan Asian ytimessä.doc: Salatut elämät – totuus kohukohtauksista -dokumentissa.
Ilmiö, jossa katsojilla menee fakta ja fiktio sekaisin, on tuttu monille Salatut elämät -sarjan näyttelijöille.
Sarjassa Aaro Vaalannetta ja Eero Vanalaa esittänyt näyttelijä Teemu Lehtilä on saanut kokea henkilökohtaisesti, kun hahmojen tekojen herättämät reaktiot seuraavat häntä oikeaan elämään.
– Muistan aikoinaan kun olin Stockmannilla hississä. Hissi pysähtyi kerrokseen, ovet aukesivat ja vanhempi hieno rouva näki naamani. Hän sanoi "Hyi olkoon, tuohon hissiin en tule", ja painoi oven kiinni, Lehtilä muistelee uudessa Asian ytimessä.doc: Salatut elämät – totuus kohukohtauksista -dokumentissa.
Hahmonsa hirmuteoista on saanut maksaa hintaa myös näyttelijä Aku Laitinen, joka esitti Salkkareissa Heiskasta vuosina 2009, 2010 ja 2013.
Murhanhimoinen Heiskanen muistetaan muun muassa juonikuviosta, jossa hahmo kidnappasi Kuulien perheen, aiheutti näitä kuljettaneen lentokoneen putoamisen Siperiaan ja oli polttaa nämä elävältä.

