Salkkarit-pahiksille sataa palautetta – tosielämä yllättää

Salatut elämät - Sebastian ja Aki (Jarkko Nyman ja Sami Uotila).
MTV
Julkaistu 20.07.2015 08:08

MTV VIIHDE

Salatuissa elämissä on viimeisen vuoden aikana nähty dramaattisia käänteitä, joiden takana on ollut toinen toistaan kierompia Salkkarit-hahmoja. MTV.fi kysyi näyttelijöiltä, millaista palautetta he saavat kuulla hahmojensa kieroiluista arkielämässään.

Salkkareiden kevään puhuttavimpia hahmoja oli Mikael Kokon roolihahmo Heikki Pohjonen, jonka karmaisevat teot saivat monet fanit järkyttymään. Heikki nimittäin oli aikoinaan raiskannut Monican ja yritti käydä käsiksi myös Evaan.

Salatut elämät - Heikki ja Kristiina (Mikael Kokko ja Maria Nieminen).

Salkkarit-fanit eivät kuitenkaan häiritse Kokon lomailua.

– Roolihahmoni ei ollut kivoimmasta päästä. Ehkä ihmiset sen takia lähinnä tuijottavat, mutta harvat tulevat juttelemaan, Kokko sanoo.

– Rauhassa saa olla. Ehkä tosiaan ihmiset vähän karsastavat roolihahmoni vuoksi.

Oona Kareen hahmo on kokenut kevään aikana suuren muodonmuutoksen. Talven jaksoissa hänen roolihahmonsa Marianna kidnappasi monta Pihlajakadun asukasta ja yritti lopulta dramaattista itsemurhaa. Mariannan kova menneisyys sai kuitenkin lopulta katsojien sympatiat puolelleen, ja Kare kertookin, että fanit ovat ottaneet hänet hyvin vastaan.

– Tosi monet tulivat moikkailemaan ja juttelemaan, mutta vain mukavissa merkeissä.

Salatut elämät - Marianna (Oona Kare).

Salkkareiden ikipahis Aki Nikkinen, eli näyttelijä Sami Uotila, tunnistetaan katukuvassa. Uotila sanookin, että fanit yllättyvät usein hänen ja Aki Nikkisen eroavaisuuksista ja saakin palautetta katsojilta.

– Kyllä, positiivista palautetta! Ja jos viettää henkilön kanssa hieman pidemmän aikaa, reaktio on yleensä jotain tyyliin ”ethän sinä olekaan niin ilkeä”, Uotila naurahtaa.

Salatut elämät -kesäuusintoja seurataan MTV3-kanavalla läpi kesän. Satula-nettisarjasta julkaistaan uusia jaksoja tiistaisin ja torstaisin kello 19.30 osoitteessa mtv.fi/salkkarit.

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät