Mikko Virtasen näyttelemä Lauri poistuu Pihlajakadulta. Varsin lyhyen aikaa sarjassa nähty hahmo herätti voimakkaita tunteita katsojissa.
Pitkään Ilona Chevakovan näyttelemää Sabrina Mustavaaraa riivannut Lauri Rossi jättää ensi viikolla jäähyväiset Pihlajakadulle. Lauria vajaan vuoden verran Salatuissa elämissä näytellyt Mikko Virtanen vahvistaa, että hahmo on herättänyt katsojissa tunteita.
– Jonkun verran Instagramissa on kyllä tullut viestejä, että lopeta jo se vainoaminen, mutta muuten on saanut olla aika rauhassa, nauraa Virtanen.
Hän ei ole harmistunut palautteesta.
– Se on vaan mukavaa. On ollut kiva kuulla katsojilta, mitä mieltä he ovat Laurista! Mutta nyt on Laurin aika lähteä ainakin vähäksi aikaa, näyttelijä toteaa salaperäisesti.
Virtanen oli mukana Salkkareissa noin vuoden verran. Hän kehui viimeisenä työpäivänään MTV Uutisille, että kyseessä oli ehdottomasti yksi hänen uransa mukavimmista työrupeamista.
– Olen kiertänyt eri osastoilla kiittelemässä kaikkia. Tämä on ollut oikeasti yksi elämäni parhaista työpaikoista. Täällä on tosi lämminhenkinen ja ihana yhteisö! hän kiittelee.
Mitä tai ketä Mikko Virtanen jää erityisesti kaipaamaan Salkkareista? Katso haastattelu yllä olevalta videolta!