Salkkarit-pahista näyttelevä Nora Rinne sekoitetaan roolihahmoonsa

3:56img
Julkaistu 11.03.2016 10:30

MTV VIIHDE

Salattujen elämien naispahista näyttelevä Nora Rinne on tottunut siihen, että hänet sekoitetaan ajoittain Camillaan. 

Skotlannista Suomeen juuri muuttanut Nora Rinne on näytellyt Camillaa vuodesta 2001 asti. Monica Mustavaaran kierona siskona tunnettu hahmo tulee ja menee sarjassa. Camilla palaa Pihlajakadulle jälleen tällä viikolla ruudussa nähtävissä jaksoissa.  

Rinne nauttii pahiksen roolista. Hän ei kuitenkaan halua, että Camilla näyttäytyy katsojille liian ahdistavana roolihahmona. 

– Pahista näytteleminen on tosi kivaa. Pahikset ovat toiminnallisia, ja heillä on päämääriä. He tekevät, mitä tahtovat. Näyttelijälle se on antoisaa. Camillassa on myös ripaus huumoria. Jos Camillaa tekisi aivan otsa rypyssä, niin siitä voisi tulla vähän ahdistavaa, Rinne sanoo. 

Rinne ymmärtää sen, että hänet sekoitetaan helposti Camillaan. 

– Se on täysin ymmärrettävää. Minun kasvoni tunnetaan Camillan roolista täällä Suomessa. Onneksi se on useimmiten vain ensivaikutelma, joka kestää vain lyhyen aikaa. Ihmiset ymmärtävät, että kyse on ihan toisesta ihmisestä, Rinne sanoo. 

Salatut elämät arkisin kello 19.30 MTV3-kanavalla! Sarja on joulutauolla ja palaa ruutuun jälleen 11.1.2016.

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät