Salkkarit-suosikki jälleen tiukassa tilanteessa – onnistuuko lemmenleikit?

0:28img
Julkaistu 11.01.2016 19:00

MTV VIIHDE

Salatut elämät palaa ruutuun 11.1. uusilla jaksoilla. Syksyn päätösjaksossa Kari yllätettiin kiusallisesta tilanteesta.

Salattujen elämien vuosi 2015 päätyi kohtaukseen, jossa Tale yllätti Karin itse teossa. Aikaisemmin Lindan kanssa petipuuhiin päätynyt Kari epäonnistui tyydyttämään sekä omat että Lindan tarpeet. Niinpä mies päätti testata suorituskykyään itse. 

Kari Taalasmaata näyttelevä Tommi Taurula kertoi rohkeaa kohtausta olleen hauska tehdä.  

– Kun luin käsikirjoituksen ensimmäistä kertaa, ajattelin, että oho onpas rohkea kohtaus. Sitä oli kuitenkin hauska tehdä. Ajattelin, että jos tällaista kirjoitetaan, niin se myös näytellään, Taurula kuvaili.  

Ruudussa maanantaina 11. tammikuuta nähtävässä kevään avausjaksossa Kari häätää Talen korjaamolta varmana miehuudestaan. Kari kutsuu Lindan lounastreffeille, ja kaksikko intoutuu jälleen lempimään Karin toimistossa. 

Puuhat keskeytyvät kuitenkin nopeasti, kun Kari tajuaa intonsa laskevan taas ja lopettaa kaksikon intiimin hetken tekosyyn varjolla.

– Olisikin ollut vähän liian helppoa, jos Kari olisi edennyt onnelliseen parisuhteeseen siitä ahdingosta niin nopeasti. Kari yrittää kovasti saada äitinsä Ullan huolehtimaan omista asioistaan ja jättämään hänet rauhaan. Vaikeaa se kuitenkin on, etenkin kuin Kari-reppana joutuu asumaan äitinsä luona, Taurula pohti hahmoaan. 

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla kello 19.30. Ennakkojakso Katsomossa kello 20.00!

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät