Vaikka Salatuissa elämissä ei vietetä vappua, osaavat näyttelijät roolihahmojen takana ottaa kaiken irti tästä keväisestä työväen juhlasta.
Salattujen elämien tähdet paljastavat vappusuunnitelmansa MTV.fille. Näyttelijät kertovat viettävänsä vappua perinteisissä merkeissä.
Jiri Viitamäkeä näyttelevä Mikko Parikka, 27, aikoo viettää vappua perheen kanssa opiskelijastatuksestaan huolimatta.
– Koen olevani aivan liian vanha opiskelijavapun juhlimiseen. Mieluummin vietän vappua perheen kanssa ja avaan grillikauden, yliopistossa teologiaa opiskeleva Parikka kertoo.
Mikko Parikka ja hänen vaimonsa Sara Parikka saivat joulun tienoilla toisen tyttölapsensa. Pariskunnalla oli entuudestaan kaksivuotias Matilda-tytär.
Vastikään 30 vuotta täyttänyt Tiia Elg aikoo juhlistaa vappua ystäviensä kanssa.
– Ystäväni ovat varanneet vappubrunssin. Vietämme vappua Helsingin Kaivarissa, Elg kertoo.
74-vuotiaalla Maija-Liisa Peuhulla on suunnitelmissa tapahtumarikas vappu. Näyttelijä aikoo tanssia ja laulaa juhlan kunniaksi.
– Tykkään vapusta. Tänä vappuna vierailen kulttuurikodissa laulamassa ja soittamassa oopperaa ja operettia. Olen ollut siellä monena vuonna. Nauramme ja syömme koko vapun ajan. Vappupäivänä haluan ehdottomasti lähteä ulos kaupungille katsomaan vapun viettoa. Toivotaan, että säät sallivat, Peuhu sanoo.
Pete Latulla on tyystin toisenlaiset suunnitelmat vapulle.
– Koitan kaikin tavoin välttää väenpaljoutta. Vietän vappua perhepiirissä kotona. Laulamme työväenlauluja, Lattu vitsailee.
Esko Kovero viettää vappua kotikaupungissaan Tampereella rauhallisissa merkeissä.
– Vappuperinteeni ovat muuttuneet vuosien varrella. Joskus aiemmin kävin ahkerasti katsomassa vappumarsseja. Järjestimme myös brunsseja kotona ja ystävien luona. Nykyään vapun vietto sujuu kotona rauhallisissa merkeissä. Avaan ehkä grillikauden, jos säät sallivat, Kovero kertoo.
Katso videolta Salattujen elämien vapputervehdys!