Salkkarit-tähti Emma Nopanen kertoo edellisestä parisuhteestaan Sometähtien sinkkuelämää -sarjan toisen kauden avausjaksossa.
Sometähtien sinkkuelämää -sarja jatkuu uusin jaksoin MTV Katsomossa keskiviikkona 13. joulukuuta. Sarjasta julkaistaan kolme jaksoa keskiviikkoisin.
Uudet Sometähtien sinkkuelämää -kasvot Anne Kukkohovi, Mikael “Mikirotta” Sundberg, Cristal Snow ja Emma Nopanen avaavat sinkkuelämänsä päiväkirjakameralle yhden ikimuistoisen kesän ajan.
Salatut elämät -sarjassa Nella Tammista esittävä Emma Nopanen, 23, kertoo Sometähtien sinkkuelämää -sarjan toisen kauden avausjaksossa edellisestä parisuhteestaan, joka kesti kolme vuotta.
Nopasen mukaan hän ja hänen ex-kumppaninsa ennättivät asua yhdessä puolentoista vuoden ajan. Parin erosta oli kuvaushetkellä kulunut 1,5 vuotta.
– Hän oli minun ensirakkauteni. Tapasimme, kun minä olin 17- tai 18-vuotias. Olin ihan tosi tosi rakastunut häneen ja hän oli tosi rakastunut minuun. Oikein sellaista ihanaa nuorta rakkautta, hän kertoo kameralle.
Yllä olevalla videolla Nopanen kertoo, miksi pari päätyi eroamaan.
1:56