Mikael Sundberg pohtii Sometähtien sinkkuelämää -ohjelmassa edellistä eroaan.
Sometähtien sinkkuelämää -sarja starttasi toisen kauden merkeissä MTV Katsomossa keskiviikkona 13. joulukuuta. Sarjasta julkaistaan kolme jaksoa keskiviikkoisin.
Uudet Sometähtien sinkkuelämää -kasvot Anne Kukkohovi, Mikael "Mikirotta" Sundberg, Cristal Snow ja Emma Nopanen avaavat sinkkuelämänsä päiväkirjakameralle yhden ikimuistoisen kesän ajan.
Kauden seitsemännessä jaksossa somevaikuttajana ja tubettajana tutuksi tullut Mikael Sundberg pohtii edellisen parisuhteensa päättymistä. Hän kertoo kameralle, että hänen edellisellä kumppanillaan ei ollut mitään ismopaa syytä, jonka vuoksi tämä halusi lähteä eri teille.
– Yritän vieläkin ymmärtää ja käsitellä sitä. Ei ole ollut pettämistä tai että jotain olisi käynyt, vaan toinen ei vain nähnyt enää yhteistä tulevaisuutta, hän kertoo.
Lue myös: Mikael Sundberg luuli löytäneensä elämänsä rakkauden, kunnes kaikki kääntyi päälaelleen: "Vitsi se pudotti"
Sundberg toteaa, että eroa olisi ehkä ollut helpompi ymmärtää, jos jotain olisi tapahtunut.
– Olisi jotain, mihin tarttua, ja että okei, tämä minun pitää käsitellä. Mutta kun ei ole. Se hämmentää ja sitä ihmettelee vielä enemmän, miksi heitämme hyvän suhteen hukkaan. Näin minä sen koen, hän sanoo.
Hän väläyttää, että ehkä ajankohta ei ollut suhteelle oikea.
– Oikeanlaiset henkilöt mutta väärä ajankohta. Jos joskus törmäämme ja palaamme yhteen myöhemmässä vaiheessa, niin ehkä se silloin saattaa toimia. Mutten tiedä, miten luottamuksen saa takaisin siihen, että minäkään en epäilisi mitään ja olisin 120 lasissa ja uskaltaisin rakastaa niin täysin sieluin kuin viimeksi. Ja vähän enemmänkin, hän sanoo.